lauantai 9. kesäkuuta 2018

Que whät

 Maaliskuun kohokohtia


UMK - Saara Aalto edition. En ollut oikein varma kuinka asiaan suhtautua. Mieltä olin useampaakin. Mutta eväät olivat kohdillaan ja roséviinikausi parhaimmillaan.

Töissä suunnittelemamme joogahuone ja rentoutushuone alkoivat vihdoin päästä täyteen kukoistukseensa.


Joskus vielä treenaan power movereita tuolla. 



Joskus vois väsyttää. Ja kuinka ihmeitä voikaan tehdä kymmeneksi minuutiksi silmien ummistanen.


Upeet lamput löydettiin!

Tiimi-ilta: väsättiin tacoja kollegan kotona. Paljon kivempaa kuin ravintolassa tai baarissa istuminen.





Kevät saapui ja ensimmäinen lämmin sunnuntai. 



Oli vaatteidenvaihtobileet. Tein salaattisikuriveneitä. Vegaaniversiossa korvasin sinihomejuuston hyvin suolatulla avokadolla - olikin melkeinpä parempaa kuin alkuperäisversio!




Hävyttömästi laimoinlöin liikuntaa. Kävin koko kuussa vain kerran uimassa, kerran jumping fitness -tunnilla ja kerran strong by zumbassa. Vähän jotain kevyttä  kotijumppaa ja venyttelyä. Mutta ehkä vähän enemmän kävelyä ja yleistä hyötyliikuntaa.


Syömiseen tuli kai sen sijaan panostettua. 





Kasvikset ja proteiinin lähdeet valokeilassa edelleen.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>