torstai 29. maaliskuuta 2018

Joulu tuli sittenkin


Eihän tää sinänsä ajankohdaton aihe ole, että lunta tuli eilenkin vaakatasossa. Ei tullut joulukuussa ei. Eikä vissiin tammikuussakaan. (Himputin kevät!)

No mutta, jos tosiaan vähän vilkaisisi sitä joulukuista elämäämme. Hankin muovikuusen, kun en enää kestänyt ajatusta pikku joulukuusen kärsimyksestä ja ikävästä perhettään kohtaan. Kuusi saapui, se oli kaunis ja kootessa karisti kuin oikea kuusi konsanaan. Netistä löytyi myös kuusentuoksuista tuoksuöljyä. Siitä en ollut niin vakuuttunut, enemmänkin eukalyptuksinen oli tuo tuoksu, mutta sitten löysin NanuNanasta oikeanlaisen havutuoksun. Vieläpä paljon halvemmalla.


Kuusi säi yllensä discopalloja, hileisiä jääpuikkoja ja hienot valot. Kyllä kelpasi! Ja olihan se kiva ja siisti purkaa ja pakata säilöön ensi vuotta varten. Tammikuiset, joulukuusen raatojen täyttämät Berliinin kadut on niin lohduton näky. (Täällä on siis sellainen tapa, että tiettyinä päivinä tullaan korjaamaan kuuset kultakin alueelta. Ihmiset voisivat kyllä seurata aikataulua, eikä heittää niitä kuusia kaduille viikoiksi lojumaan :( )

Osallistuin suvun taiteelliseen pikkujoulupläjäykseen etänä! Vanhempani ottivat minuun yhteyttä  kysyen josko haluaisin keksiä jonkin ohjelmanumeron ja minähän keksin: escape room! Hallinnoin sitä Berliinistä käsin irc-yhteyden varassa.


Hyvin toimi, hauskaa oli ja kiitostakin sain :) Ja kyllä muuten jännittikin, niin etten meinannut aloillani pysyä. Kun kaikki ryhmät olivat suorituneet, pääsin menoon mukaan Skypen välityksellä. Kiva ilta, ihan tuntui kuin olisin paikalla kun läppäri kulki henkilöltä toiselle ja välillä oli yleiskuvaa.

Sitten koitti itsenäisen Suomen sata vee -syndet!



Glamourmekko päälle (oma tekemä yläasteella - edelleen mahtui päälle -- ällistyttävää kyllä!), karjalanpiirakka ja juhlapinssi rinnuksille, ja menoks!


Kokoonnuttiin Suomi-porukalla kollegalle. Oli karjalanpiirakkaa ja munavoita, jäätelöö ja lakkahilloo ja tietty kuohuvaa.


Katteltiin Suomi-maisemaa telkkarista, kuunneltiin klassikoita ja laulettiin Finlandiaa. Ja sit mentiin ulos.



Joulukuusen lisäksi kaivoin muutkin joulukoristukset esille jo joulukuun alussa, koska miksi ihmeessä ei!


Pläänitkin olivat hyvällä mallilla hyvissä ajoin, niin ei tarvinut sinäkään vuonna joulustressata.


Pystyi keskittymään fiilistelyyn. 


Haastattelivat Jouluradion juttuun: "Svengaava joulusimulaattori Berliinissä"


Perinteinen Lucian kulkue töissä. Tällä kertaa vähän maltillisemmalla askelluksella, ettei ihan niin hengästyttänyt.

Askartelin kotiin pussukka-joulukalenterin. Kun suklaat ei kiinnosta ja markkinoilla olevat kohtuuhintaiset teekalenteritkin olivat samaa settiä kuin edellisvuonna. Ja minä haluaisin aina kuitenkin jotain uutta.


Hyvin toimi! Sinne Mikolle ilmeistyi pikku yllätyksiä parittomiin numeroihin (huipentuen triangeliin :D) ja minulle parillisiin.


Glühweinia, kuumaa siideriä ja joulupaitoja.


Löysin salaisen viestin! 


-pienempikuinkolme-



Hässäkätöntä.


Täsmäsuunnitelman viime tiristykset.


Aatonaattona rentouduimme saunassa.

Jouluaatto koitti ja tunsin itseni kipeäksi. Kuumekin vähän nousi, mutta ibuprofeiinin voimalla päivä suoritettiin suunnitelmien mukaisesti (prkl!). Joulupukin kuuma linja, aamupuurot ja Lumiukko. Päiväkävelyt, joulusuihku, glühweinia, kokkailua...


Juhlapöydässä tällä kertaa valkosipuli-kermaperunalaatikko, aura-punajuurilaatikko, paahdetut ruusukaalit, paistetut herkkusienet, salaattia (mm. granaattiomenan siemeniä, fetaa, selleriä), Virginia steak -seitanpihvi mulle ja Mikolle lihaa. Jälkkäriksi pipari-tiramisut.


Ajatella, kuukausia suunnitellut menua ja sitten h-hetken koittaessa ei olekaan ruokahaluja taudin takia. No mutta, eihän sitä normaalistikaan tule ahmittua kun jännittää lahjat! Niin no ja eipähän tullut joulukiloja kerrytettyä sitten lahjojen avaaamisen jälkeenkään.


Iltasella Skype-yhteys perheisiimme. 

Joulupäiväksi oltiin kutsuttu ystäviä kylään, mutta joutui sen tapahtuman perumaan, kun meikä oli sen verran kipeä, että meni ne joulunpyhät sitten sohvan uumenissa maatessa ja vessaan kymmenen minuutin välein juostessa :( Että semmosta.



Ensi jouluna Suomeen! Odotan jo. Mutta hoidetaan nyt ensin nää muut vuodenajat tästä, nautiskellen :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>