sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Syksyn kynnyksellä


Tänä vuonna rakastin syksyä. Aurinkoisia viikonloppuja, kun on tavallaan vielä lämmintä, mutta saa pukeutua pitkähihaiseen, neuleeseen, takkiin ja lopulta pipoonkin.


Käytiin Tempelhofilla etsimässä geokätköjä. Ja niitähän riitti!




On ollut aamuja...


...iltoja...


...ja öitä.


Aika surisee eteenpäin sur-sur ja minä juon teetä. 


Tai punaviiniä.


Kotona tai jossain muualla. Eräänä perjantaina leffassa yksikseni, kun olin saanut ilmaislipun sellaiseen teinidraamaan.


Olen kaivannut luontoon. Juossut viikonloppuisin Humboldthainin puistoon, ja ihan ylös asti.




Kävellyt töistä Tiergartenin läpi kotiin.






On helpompi hengittää, mieli rauhoittuu. Zen-tila. 

Eräs arki-ilta käveltiin Mikon kanssa Humboldthainin puistoon. Oli pimeää ja minua pelotti, niin kuin aina pimeässä. Mutta uskalsin. Istuttiin penkille katsomaan tähtiä ja juomaan teetä. Seurustelemaan. Lataamaan akut, niin kuin sanotaan. Kuinka hyvää tekeekään kaiken hektisyyden ja teknologiakeskeisyyden keskellä ottaa askel sinne pimeyteen, luontoäidin syliin.


Perjantai-illan traditioksi muodostui kotisohva: hyvä illallinen, pari lasia viiniä ja Vain elämää -itkut. Eikä minua hävetä olla herkkä ja tunteellinen. Miksi ihmeessä pitäisikään?


Kakkuja ja juhlia on myös kuulunut elämään.






Nollaus ja herkuttelu naisen tiellä pitää.

Sitten tuli myrskyt.


Kuuntelin tuulta. 


Ja jatkan matkaa. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>