torstai 6. lokakuuta 2016

Telttaretki


Sunnuntaina lähdettiin retkelle! Määränpäänämme Kuhle Wampe. Piti ensin matkata S-Bahnilla pöndemmälle ja sieltä ratikalla metsien poikki järven ääreelle.


Lauttapysäkkiä paikantaessamme otettiin muutama harha-askel.

 Kuva: Anneka

Ei tullut lautta siitä meitä noukkimaan.


Mutta löytyihän se sittenkin.


  Kuva: Anneka

  Kuva: Anneka

Lautoilla käy normaali Berliinin liikenteen lippu. Eipä ollut ennen tullutkaan testattua. Hauskaa!

  Kuva: Anneka

Ja jo pian oltiinkin toisella puolen. 


Leiriydyttiin.

   Kuva: Anneka

Just saatiin vedettyä uikit päälle ja välipalat esille, kun rupesi satamaan.

   Kuva: Anneka

Eipä siinä, vetäydyttiin telttaan mussuttamaan kyssäkaalia ja porkkanaa hummuksien kanssa, siemailemaan viiniä, kuuntelemaan muumimusaa ja oltiinhan me vihellysleikkiäkin (piti viheltää leffojen ja sarjojen tunnareita ja muiden piti arvata - vähän haastavaa tällaiselle joka ei oikein vihellystä hallitse).

   Kuva: Anneka

Sade lakkasi ja päästiin uiskentelemaan.

   Kuva: Mikko

   Kuva: Mikko

   Kuva: Mikko

Paikassa oli avotulen tekeminen kielletty, mutta saatiin femmalla sähkögrilli lainaan.


   Kuva: Anneka

Hyvä illallinen! Ja ykkösluokan viinitkin.

   Kuva: Anneka

Pimeän sylissä pelattiin vähän korttia jälkkäriksi. 


Mikon kanssa lähdettiin vielä yökävelylle niemen kärkeen. Vähän taas pelotti pimeys kaupunkisielua mutta onneksi oli hyvä käsi josta pitää kii.

   Kuva: Anneka

Yöllinen croissant-toimitus.

  Kuva: Anneka

Yö saatiin selvittyä. Olin ennen reissua pohdiskellut, että voisi olla kiva monien vuosien jälkeen lähteä johonkin festareille telttailemaan, mutta enää en ole niin varma. Ei ollut kovinkaan mukava nukkua. Tai ei siitä oikein mitään tahtonut tulla. Pitäisi vähintään olla joku puhallettava patja. Tai kai kunnon puudutus päällä, hehe.

Aurinko pilkahteli aamutuimaan, mikä oli varsin kiva!

   Kuva: Anneka

   Kuva: Anneka

Aamupesun jälkeen aamupalalle. 

   Kuva: Anneka


Leipää, tapaksia ja paprikaa. 

   Kuva: Anneka

Saatiin seuraa.

   Kuva: Anneka

Laitettiin kamat kasaan ja lähdettiin tsekkaamaan niemenkärki vielä päivänvalossa. Ja olihan siellä yksi geokätkö (jota tosin ei löytynyt :( )


Portti piti laittaa perässään kiinni, ettei villisiat syöksy asutusalueelle.


Leirintäalueen kahvio oli ennakkotiedoistamme poiketen auki, mikä oli suuri helpotus. Minä ainakin kaipasin aamuista vihreä tee -annostani.


   Kuva: Anneka

Sitten lähdettiin kotimatkalle. Koska lautta ei kulje maanantaisin, oli edessä pikku patikointi metsän poikki.




   Kuva: Anneka




   Kuva: Anneka

Löydettiin tiemme sivistyksen pariin ja paikannettiin bussipysäkkikin.

   Kuva: Anneka


Semmoinen retki! Hihhih!

6 kommenttia :

  1. Kylläpä onkin epämääräisen näköinen pökäle aamiaisleivän päällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä! :D Itekin katoin, että pitää varmaan tekstissä selventää mistä kysymys...

      Poista
  2. Toi pisin jässikkä on aika paljon Mikkoa pidempi, veikkaan siis noin 3 metrinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, käsittääkseni ovat kyllä aika samanmittaisia, eli noin 4-metrisiä. Pitääpä ensi kohtaamisella mittauttaa.

      Poista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>