perjantai 23. syyskuuta 2016

Miellyttävä kesänloman avaus


Nyt se kesä alkaa vihdoin ja viimein hiipumaan, ainakin noin ilmojenpitelyjen puolesta. Mutta mikäänhän ei estä siitä muisteloimasta.

Varsinaista kesä-kesälomaa meikällä oli tänä vuonna vaan viikon verran ja se ajoittui elokuulle, kun yks ihan lempparipariskunta saapui kylään.

Photo: Anneka

Käytiin aikalailla ensitöiksemme nauttimassa basilika-gin-splashit Morgenrotissa ja opetin kutkuttavan noppapelin.

Photo: Anneka

Pelatessa tuli nälkä. Otettiin muutama askel eteenpäin ja päädyttiin aasialaiseen ravintolaan, jonka luultiin olevan yks legendaarinen mistä saa maan mainointa pähkinä-tofu-settiä.  Havaintojen perusteella se kyllä olikin sama paikka, mutta siihen oli muuttanut joku asteen verran fiinimpi ravintola. Eipä siinä, ihan maistuvat sapuskat saatiin silti.



Oli hyvä sää kävellä.


Hengähdystauko Mauerparkissa.


Oli pari päivää ennen melkeinpä tulvinut niin oli eräs alikulkutunnelli poikki. Siellä nainen äyskäröi autostaan vettä, niin pääteltiin että syy oli juurikin se. Piti mennä sitten yli (siis ylläoleva kuva ei liity kyseiseen tapahtumaan muuten kuin kuvaamalla hetkeä ennen tunnelin suulle saapumistamme).

Photo: Anneka

Kiva aina tutkia vähän uusia paikkoja. Yksi geokätkökin löytyi pieneltä lintuaiheiselta saarekkeelta.

Matka jatkui ostamaan Tomille uimahousut, mikä olikin noin loppukesästä yllättävän haastava missio.

Photo: Tomi

Ostoskeskuksesta poistuttuamme oli ilmassa jo illan hämärtymisen merkit. Auringonlaskun hetki mentiin hengaamaan hyljätyn lukion pihalle.


Oltiin laiva on lastattu pahanhajuisilla L-kirjaimella alkavilla.

Photo: Anneka

Ja mikäs muu sitä päivän paremmin päättäisikään kuin lonkero kera muutaman Worms-pelin!



1 kommentti :

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>