perjantai 22. heinäkuuta 2016



Summer in the City vol. 3


Juhannuksena oli superhelteet.: yli 35 astetta. Oli tarkoitus rauhassa kotona hommailla vaan, mutta ei kyenneyt ei. Vielä kun oli tuuletinkin rikki ja katon kuumuus ylimmässä kerroksessa. Niinpä olin ikäänkuin pakotettu siirtymään puistoon muiden pohjoismaalaisten kanssa  juhannusta viettämään (opinkin muuten uuden metkan pelin, från Sverige*).

*korjaus: saattokin muuten olla Norge, mutta nytten oo kyllä yhtään varma enää mistään


Lähikaupasta kävin ostamassa kunnon kylmälaukun, jonka täytin juomalla jos toisellakin, sekä vedellä täytetyllä suihkepullolla! Ihan ehdoton viillennin helteellä. Boksi toimi hyvin myös nopanheittoalustana kuten kuvasta näkyy.


Vähän epäjuhannusmaisesti tuli pimeää. Onneks olivat varautuneet valoin.




Sit lähdettiin nukkumaan. Paitsi että miä lähdin tyhjentyneen jättiboksini kanssa vielä baariin bailaa. Paitsi etten jaksanutkaan tanssia kuin puolikkaan biisin vaan. Kuumuus oli kaiketi ienyt kaikki mehut.


Oon tässä vähän suunnitellut tulevia pikku lomiani. Aika hyvät ohjelmat onkin pläänäilty. Vajaan viikon päästä pamahtaa! Poks!


TV-dinnereitä on tullut aika paljon harrastettua. Yksin lähinnä. Tuolloin vieläpä kun Mikko oli Suomi-lomaa viettämässä. Kuvan tapahtumassa kohtasi ykköslaadun viini, sapuska ja ohjelma. Hieno hetki!


Mikko kun palasi reissultansa, niin järjestin perinteikkään parveke-tapas-tuokion. Ihan ihanaahan se sellainenkin syöminen oli.


Kävimme taasen pakenemassa. Mut hitto että oli hyvä! Aika uusi paikka Exit Room. Hienoja oivalluksia, nerokkaita pulmia (ei liian hankalia tai matemaattisia, vaan sellaisia, jotka ihan maalaisjärjellä aukeaa) ja mahtavia dekotuksia. 46 minuuttia ja mahtava fiilis (etenkin edellisen epäonnistumisen jäljiltä).


Piti ostaa uudet kesäkengät kun entiset 6-7 vuoden takaiset olivat aika lailla loppuunkulutetut. Ostin muhkeat hollannikkaat halvalla ja juhlistin tapahtunutta Schönhauser Alleen Arcadenin katolla sijaitsevassa biitsibaarissa.

Futistakin tuli katseltua. Ainakin jossain määrin. Olin nimittäin kisaveikkauksessani uskonut Belgian vievän koko kisojen voiton ja heitä kannustinkin varsin antaumuksella.


Kyllä minuu niin sitten jännittikin se Belgia-Wales -matsi, mutta pikku pettymyksen jälkeen oli oikeastaan aika helpottunut fiilis, kun ei tarvinut enää kannustaa ketään, ei jännittää eikä oikeastaan koko kisojakaan sen liiemmin seurata. Meikällä kun ei ollut mitään tsäänssiä veikkausvoittoon kuitenkaan. Olisi vaan ollut niin kaunista kun olis ollut Belgia-Saksa-finaali ja kaikki kannattajat puna-kelta-mustissa koristuksissaan.


Mikko joi kaljan. Ja minä löysin pima-penkin (!)



Arvostan mestoja, joista saa ilmaista vettä. Niin kuin esim. Dm. Ja Morgenrot!


Morgetrot ei pettänyt siinäkään kun etsittiin viihtyisää cocktailbaaria, jossa Saksan peliä ei näytettäisi. Meillä oli vieraita nähkääs ja halusimme ennen kaikkea nauttia toistemme seurasta, ei niinkään kisahuudahteluista ja ilotulitteista.


Rankkarit kuitenkin pysähdyttiin katsomaan. Italialaisen ravintolan eteen sopivasti. 


Museossakin pyörähdettiin.


Ja Mauerparkin tungoksessa. 



Mikä olikin ihan ookoo, kun oli rennonlötköllä fiiliksellä liikenteessä. Aurinko paistoi ja nautiskelin inkiväärisestä jasminjääteestä.


Olen ilostunut syrjäisehköstä lähiterassista toistamiseen. Sunnuntaiswingitkin siellä oli.


Ja mitäpäs muutakaan kun aperol spritz!


Olin kans vähän kipee. Parin viikon kesälenssu, semmonien ärsyttävä joka ei meinaa lähteä pois mutta ei ihan sängynpohjallekaan kaada. En haluu enää olle kipee. Kyllästyttää.


Tervetuloa terve loppukesä (tai miksei samantien laitettais koko vuosi!). Tai niinku suomalaiset sanoo: "terve terve!"

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>