maanantai 12. lokakuuta 2015



Valoleikkejä


Valon lapsi mä oon. Etenkin näin syksyisin, kun pimeys suorastaan teatraalisesti kahmii itselleen minuutteja ja tunteja vuorokaudesta, sitä alkaa taas antaa valolle sen ansaitsemaa huomiota.


Jos aurinko sattuu paistamaan aikaan, jolloin on mahdollista irroitautua, kannattaa suunnata ulos väriloistoa ihastelemaan. Totuus.


On ollut nättejä aamuja, kun olen joutunut välillä heräämään peräti pimeän aikaan ja siinä aamupuuhastellessa on aurinko noussut. Sitä on ollut mielenkiintoista katsella. Jotenkin kaihoisan kaunista.


Vaaleanpunainen hattara-aamu.


Tiettyyn aikaan auringonheijastus antaa peilikuvalle mukavan paisteen.


Ja tiettyyn aikaan meidän olohuone muuttuu taianomaiseksei satumetsäksi, jos vain aurinko paistaa ja verho on raollaan, niin että auringonsäteet kohtaavat discopallon, joka kattotuulettimen ansiosta hiljalleen kääntyilee. Tuolloin huoneen peittää nimittäin kymmenet hiljalleen vaeltavat valopilkut ja se on ihan hiton siistin näköistä! Tuntuu vähän siltä kuin eläisi unessaan, jossa keijukaisen tanssiaskelin kohoaa katonrajaan.







Oli super-veri-kuu, ja minua harmittaa etten jaksanut herätä sitä tsekkaamaan. Toisaalta olisi joutunut lähtemään yksikseen ulkoilmaan ja sen hyisyyteen harhailemaan.


Valofestivaalien lähestyessä näin hienon näyn kotimatkallani. 


Ja toisen sängynpohjalta. Siinä oli kesäntuntu. Mutta kesä on ohi.

Valoa viikkoonne!


Translation: Oh light! It's so important for me. Especially the one coming from the Sun. I love how it's in so many ways inviting me to come play with it. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>