keskiviikko 22. lokakuuta 2014



Ote hiuspäiväkirjasta



 
Tumman tukan miinuspuolia näissä värileikeissä on juurikasvu, mikäs muukaan. Ja tällä karvankasvulla tuntuu, ettei tarvi montaakaan päivää odotella, kun jo pilkottaa.

Ennen uutta väriä ajattelin kerrankin blondata kunnolla, ja niinpä suoritin toimenpiteen kahteen otteeseen viikon sisään, ja vieläpä niin, että tokalla kerralla läträsin toisenkin purkin muutallekin kuin ihan juuriin. (Ihan latvoihin asti siitä ei riittänyt, mutta eipä ollut tarkoituskaan.)

 
No, siitähän tuli tavaallaan ihan hauska! Ajattelin, että jospa sitä jokusen päivän näin kuljeskelisi, ennen uuden värin aikaa.

 
No oli miulla itse asiassa ihan oikeakin syy odotella: halusin vähän leikkuuttaa hiuksiani ennen värin laittoa. Enpä tätä ollut suunnitellutkaan kuin useamman vuoden. En vain ollut saanut aikaiseksi, kun en ollut ihan varmakaan mitä haluaisin.

 
No nyt olin. Tai ainakin vakuuttunut siitä että jotain tarttis tehdä: vanhaa rastatukkaa olevat latvat alkoivat olla sen verran elottoman oloiset. Kaverinihan niitä hiuksia silloin rastojen leikkuun ja avaamisen jälkeen tasoitti, mutta senpä jälkeen niille ei mitään saksi-mielessä oltukaan tehty. Viimeinen käynti ammattikampaajalla oli kymmenen vuotta sitten. Että olihan se jo aikakin!

 
Sain sovittua ajan Samanthalle perjantai-illaksi. Oltiinkin jo fundeerattu joskus about vuosi sitten, että latvojen tasotus + vähän kerroksia olisi homman nimi.

 
Siitä pidettiin kiinni. Ja tadaa:

 

 
Tuli terve tukka! (No ainakin näennäisesti - Samanthan mad föönausskillsejä kiittäminen myös). Mut kyl keveni olo ja koheni fiilis! Ehkä ensi kertaan ei tarvi oottaa yhtä kauaa :)

Mitäs tykkäätte? Minusta tuollainen haalee ja blondi ja liukuvärimäinenkin on tosi kiva, mutta ei ikävä kyllä vaan tähän naamaan oikein sovi. Joten: Lagoon blue here we come! (Ellen keksi tässä lähiaikoina hätäpäissään jotain muuta... ;))





Translation: Hair diary! So I decided to bleach properly before my next hair color. The result actually looked quite fun, so I decided to keep it for a week or two. Part of the process was also to visit a professional hair dresser first time in ten years! It went pretty well, so I guess I won't be waiting that long till the next time ;)

6 kommenttia :

  1. Musta tuo yhdistelmä on hauska! Vaalea väri tuo valoa sun kasvoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, valasee kaikki rypyt ja rutut oikeen kivastee :D

      Poista
  2. Ihq. Hyvin sopii naamaan. Pidä toi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiits, mut emmie kyl taija pitää. Ei tunnu omalta.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hyvät kuvat hämää teitä, luulenpa :)

      Poista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>