maanantai 9. kesäkuuta 2014



Toukokuun touhotuksia


Voi kun aika rientää - nyt on jo kesä ollut toden totta jo hyvemmän aikaa. Ja viikon päästä olen jo matkalla Suomeen kesäloman viettoon. Ennen kesäkuuta funtsin mm näitä:


Hämärä saapuu myöhemmin


Ilta-ysinkin jälkeen oli vielä sen verran valoisaa, että viikottaisella töistä koitiin -juoksulenkilläni saatoin hölkytellä osan matkasta Tiergartenin siimeksessä. Pimeällä en uskaltaisi.


Ehdin myös juuri ja juuri ennen pimeän tuloa pyörällä kotiin - pyörästäni puuttuu takavalo. Vaihdoin tosin taannoin työvuoroni tuttuun 10-19, joten nytpä ehtii ainakin!


Euroviisuista Eurovaaleihin


Anneka jätti pari kirjaa iltalukemiseksi. Käytiin äänestämässä. Reippailtiin äänestyspaikalle osa matkasta hölkytellen / kävellen.



Meidän mepit -video on tullut katseottua muutamaan otteeseen... 


Ulkona on ihanaa

Puistossa oli pikkuinen pupu. 

Ja mustarastas lauloi uulalaa.

 Photo: Mikko

Ravinto eli syö juo ja riemuitse


Saatiin naapurilta tomaatteja, jotka ovat kasvaneet silmissä. Ovat nyt tuosta kymmenkertaisia ja ulkosalla. Jotkut mustat ötökät valtasivat ne, mutta googlettelun tuloksena suihkuteltiin ne astianpesuaine-vedellä pois.

Takuuvuokrat maksettuamme ollaan oltu taloudellisesti aika tiukoilla. Olen tässä parit viime viikot laatinut tarkan suunnitelman aina usemmaksi päiväksi kerrallaan, kuinka syödä hyvin ja edukkaasti. Sitä ennen tein kuitenkin chilitunasalaatin.


Säästöhommissa auttaa less is more -ajattelu. Ei sitä yhtä ruokaa varten tarvi ihan älyttömiä määriä aineksia. Hyvänä esimerkkinä vaikka omatekemä pitsa, johon suomalaiseen tyyliin tulee helposti laitettua kaikki mahdolliset täytteet (ja täten melkein koko viikon ruokabudjetti). Viime viikollapa teinkin erilaisen pitsan, johon tuli vain hyvä tomaattikastike, jauhelihaa, mozzarellaa, sipulia, jämä-balkanjuusto ja juustoraaste. Ja se oli ihan mielettömän hyvää!


Rauhalliset viikonloput

Toisilla voi olla tapana käydä ulkona maksimissaan kerran kuussa. No, mulla on ollut tässä vähän vauhdikkaammat ajat about aina ja viikonloppu-rellestys sattuu vaan olemaan oleellinen osa elämääni. Joskus kerran kuussa koitan kuitenkin viettää vähän rauhallisemman viikonlopun - mennä aikaisemmin nukkumaan ja korvata osa viinilasillisista vaikkapa herkkuvedellä: 

Hanavesi maustuu luksusvedeksi limellä, kurkulla ja mintulla.


Buenot säät


Aika monet kivat säät on tässä meille sattuneet, vaikka välillä onkin sadellut (ja silloin on tuntunut suorastaan syksyiseltä). Mulle ihanteellisin sää on yli +25 astetta. Tykkään lämmöstä. Ja siitä lämpösestä tuulesta! Oispa koko kesä tätä!


Translation: Nice things in May:

  • it's getting dark outside later, so I could jog through the woods in Tiergarten from work to home. Or even ride my bicycle, that doesn't have the back-light.
  • From the Eurovision Song Contest to the Elections to the European Parliament. Went to vote with Mikko. On our way home we saw a tiny bunny and a blackbird.
  • Got a tomato plant from our neighbor. It's growing like crazy (is already about 10 sizes bigger)
  • I have spent way too much money for food. To avoid that I have planned our dinners for each week ahead and also adapted the wise words "less is more" - you don't need super many ingredients to create a tasty and healthy supper.
  • The weather has been mostly nice, even though it has been raining every once in a while with a feeling of almost Autumn. I wish we had the whole Summer temperatures over +25 C preferably combined with a warm summer wind.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>