torstai 22. toukokuuta 2014



Resiinaretki


Bongasin Grouponista aika kiintoisan tarjouksen: Koko päivän resiinaretki 4 hengelle, Motzener Seen rannalle, sisältäen alkujuoman ja piknikkorin - 55 EUR. "Interesting" ajattelin ja sit että "tää myö otetaa".

Olin varannut homman perjantaipäiväksi. Klo 12:30 oli määrä olla Mittenwaldessa, jonne oli meiltä joku tunnin matka. Ihan Berlin ABC-lipulla pärjättiin kuitenkin.

Oltiin astuttu kotiovesta ulos, kun paikasta soitettiin, että täällä sataa kaatamalla, ettekö haluaisi siirtää varausta. Ei me haluttu, kun oltiin jo lähdetty ulos sitä paitsi Annekalle ja Iinalle tämä oli ainoa tsäänssi. Berliinissä oli kuitenkin ihan ookoo sää ja huomautin myös, että eivätkös resiinat ole katettuja.

Joten niin käytiin matkaan - Regionalilla Königs Wusterhauseniin, (koko junamatka oli selkeää mutta päätepysäkkimme lähestyessä alkoi taivas tummenemaan uhkaavasti ja sadehan se meitä siellä odotteli) ja sieltä taksi (taisi tehdä 15 EUR), koska aloitusajankohta oli sen verran hölmö, että bussilla siitä oltaisiin justiinsa myöhästytty.


Photo: Anneka 
Saavuttiin perille parahiksi ja kas kummaa, sääkin muuttui aurinkoiseksi! Henkilökunta oli oikein mukavaa. Olin varannut meille perinteisen käsipeliresiinan (koska sellainen oli tarjouksen mainoskuvassakin!), mutta paikan päällä sanoivat samaa, mitä olivat jo sähköpostitse ja puhimitsekin ounastelleet, että ei me kyllä neljästään sellasella jakseta mennä. No, kyllähän ne aika isoilta näyttivätkin, joten myönnyttiin sitten ottamaan fillariresiina alle. Sitä ennen kuitenkin nautittiin omavalintaiset alkumaljat:

 Photo: Anneka
..ja odoteltiin, että piknikkorimme valmisteltiin. Tarjoukseen kuului 8 juustolla/makkaralla täytettyä sämpylää (eli 4 puolikasta kullekin), hedelmiä (banaani, omena, päärynä, aprikooseja), minisuklaapatukoita (Mars ja Bounty) ja reippaasti viiniä (juoman sai siis valita itse - me päädyttiin punkkuun, jota tarjouksen mukaan olisi pitänyt saada 0,7l pullo, mutta meillepäs pakattiinkin matkaan 3 litran tölkkiä... :D)

 Photo: Iina
Resiina valmisteltiin meille myöskin: kuivattiin sateesta ja soma viltti levitettiin istuimelle. 


Sitten ei muuta kun matkaan ! (Ylemmässä kuvassa näkyy vasemmassa reunassa noita katettuja käsipumppuresiinoita.)


Video: Iina

Reunimmaisten polkiessa sai keskimmäiset keskittyä nauttimaan maisemista. Polkeminen oli aikasta kevyttä puuhaa kyllä, mitä nyt ylämäissä sai vähän painaakin - alamäissä sen sijaan ei tarvinut tehdä mitään. Enkä nyt puhu mistään älyttömistä korkeuseroista matkalla - hyvin loivat oli laskut ja nousut - kävellessä tuskin olisi huomannutkaan :)




Matkalle sattui useampikin tienylitys, joissa tietysti tuli jarruttaa hyvissä ajoin ja muutenkin suorittaa ylitys maltillisesti.




Photo: Anneka
Oltiin ainoat asiakkaat, joten saatiin mennä erityisen omaa vauhtia, eikä tarvinut esim. jarrutella kenenkään perässä.


Photo: Anneka
Photo: Anneka
Photo: Anneka
Meidän piti sinne Motzener Seelle mennä (6 km suuntaansa), mutta jotenkin onnistuttiin painelemaan ohi, kun ei sitä pysäkkiä oltu mitenkään sen kummemmin merkattu. Päädyttiin sitten päätepisteeseen Töpchiniin, jonne ainakin 10 km matka. Siitä ei päästy eteenpäin kun raiteella oli useampi isompi vaunu tönöttämässä.

Päätettiin kuitenkin jäädä siihen, vaikkei vettä lähistöllä ollutkaan. Muutoin eväspuitteet olivat kuitenkin varsin buenot.



Ilmahan oli edelleen mitä mainioin. Tehtiin tulet ja laitettiin piknik pydeen.




Photo: Iina


Oltiin me varustauduttu vähän omillakin eväillä: oli salaattia munalla, fetalla ja valkosipulikastikkeella, kaurakeksejä, suklaa-pähkinäcookieita, nakkeja, mehuu ja skumppaa, mansikoita, keltasta vesimelonia ja mangoa. Kelpas!

Photo: Anneka
Mikko teki tulet tehtyään vähän tutkimustyötä vaunujen suhteen, ihan senkin varalta, jos alkaa sataa. Kyseessä tuntui olevan majoitusvaunuja - sama pulju tarjoaa myös yli yön kestäviä retkiä nimittäis. Vaunut olivat toki lukossa, mutta yhden vaunun ovi oli potkittu osittain sisään, niin jotta päästiin vähän tutkimaan.



Ja niinhän siinä sitten kävikin, että vähäsen alkoi sataa.



Ei se sade kyllä kauaa kestänyt, mutta mentiin silti pelaamaan vähän noppaa vaunuun. Ei pelattu montaakaan kierrosta, kun jo huomattiin ikkunasta, että aurinko alkoi taas paistaa. Kunhan Mikkokin oli saanut syötyä, päätettin lähteä takaisinpäin.

Photo: Anneka
Photo: Anneka
 Photo: Anneka

Kamat kasaan, roskat messiin ja taas mentiin!




Metsän siimeksessä kävi paha tilanne kun kaulassa roikuttamani kamerapussi tarttui johonkin oksaan ja tunsin kuinka kamera lensi pois taskustaan. Huusin stop stop stop, ennen kun saatiin pysähdyttyä ja aika kauhuissani säntäsin takaisinpäin etsimään kameraani, mikä aika toivottomalta tehtävältä tuntui siinä pöheikössä - ties kuinka kauas kamerani olisikaan lentänyt ja olisiko se mahdollisesti kuinkakin osissa.

Vaan ei onneksi hätää:

Photo: Anneka
Siinä se nätisti roikkui niin!

Photo: Anneka
Takaisintulomatkalla pysähdyttiin siihen varsinaiselle etapille, järven ääreen hengittämään raikasta ilmaa ja leikkimään.


Photo: Anneka
Photo: Anneka


Photo: Anneka


Photo: Anneka


Photo: Anneka
Photo: Anneka




Photo: Anneka
Takaisintulomatka tuntui jotenkin nopeammalta ja pian oltiinkin takaisin alkuruudussa.





Istuttiin siihen katoksen alle odottamaan bussia, ja kuinka ollaakaan: taivas repesi ja alkoi sataa kaatamalla! Mikä säkä!

Photo: Anneka


Translation: I guess the pictures and videos tell it all - strongly recommended! :) www.draisinenbahn.de

6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Uskon! :D Suomessa ois hyvät puitteet järkätä moista, mutta taitaa laki tulla vastaan. Niinku monessa muussakin...

      Poista
  2. Olipas hieno blogaus. Hyvä fiilis välittyi kotikatsomoihin asti. Melkein kuin olisi itse ollut mukana.

    VastaaPoista
  3. Mikolla on Kesämaa paita päällä! Mä pakahdun. Maailman paras paikka!!!
    T. Hansulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Kesämaahan liittyy yllinkyllin mahtimuistoja! :D

      Poista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>