maanantai 24. helmikuuta 2014



Valoa tunnelin päässä


Nimittäin kevätvaloa: aurinko! Aurinko on paistanut ja lämmittänyt lähiaikoina melkein joka päivä. Vaikka nukun unilapun kanssa, olen monena aamuna havahtunut siihen kuinka aurinko piirtää kuvioita seinään kellon lähestyessä kahdeksaa. Geometrisiä kuvioita, joiden keltaisesta sävystä tulee mieleen itse kesä!


Muutenkin tuntuisi menevän aika hyvin just nyt. Joskaan en uskalla iloita ennen kaikki on täysin varmaa - näillä näkymin torstaina. Toivotaan, toivotaan. Ja jos ja kun kaikki vihdoin saataisiin saatettua onnelliseen loppuunsa, niin sitten voisi perjantaina hyvillä mielin juhlia firman "talvi"juhlassa, johon olen haaveillut matkaavani limusiinilla.


Vaan eipä natsannut. Ehkä ihan hyvä niin. Bussissa on sentään tunnelmansa!

Tunnelma on myös näissä suitsukkeissa:


Varsin makea aistimus, toisin kuin näissä mandariineissä, jotka olivat erittäin mehukkaita, mutta sangen kirpsakoita:


Vietin jo toisen krapulattoman viikonlopun putkeen! Vou! Ja kävin aurinkoisella kävelyksellä molempina päivinä. Lauantaina Mikon kanssa hiusväriostoksilla ja sunnuntaina Miian kanssa Mauerparkissa.

Photo: Mikko 


Älä tule takaisin talvi, älä ennen joulukuuta, ethän?


Translation: It has been so lovely and sunny and I spent another weekend without hangover - went out for a walk on both days. I didn't get to participate a limousine ride, but I might have (looking good!) another reason to be very happy on Friday when we have our company's winter party. Oh and Winter, please don't bother coming back before December, ok?



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>