maanantai 27. tammikuuta 2014



Viiniä, ystäviä, hyvää ruokaa, urheilua, rentoutumista ja lisää viiniä - Suhteellisen ihana tammikuu


Palattiin joulun ja uuden vuoden vietosta Berliiniin loppiaisena. Minä aamulla Helsingistä ja Mikko illemmalla Norjasta. Kotiin saavuttuani käänsin lämmöt päälle ja kävin unille. Heräiltyäni ehdin hyvin käydä kaupassa ja kokata illallista.

 
Vihdoin Mikkokin saapui kotiin. Vaihdettiin kuulumiset pelmenien, halloumisalaatin ja viinilasillisten ääressä.

 
Seuraavana päivänä oli töihin paluu ja oli oikein kiva sellainen. Oli jo vähän ollut ikäväkin hommia ja rutiineja. Neljän työpäivän viikkokaan mitenkään hassumalta tuntunut!

Perjantaina juhlittiin Miian Berliiniin paluuta. Oli salaattia, punajuuri-vuohenjuustobruchettoja. Ja viiniä, paljon viiniä!

 
Oli tanssia. 

Photo: Mikko
Ja tanssia Ressun tahtiin!

Photo: Aleksi
Lähdettiin baariin, jossa ex-kollega soitti hittiputkea suoraan 80-ja 90-luvuilta. Tanssin paljon!

 
Yö vaihtui aamuksi. Haettiin bio-kaupasta luomuviiniä (kun kioskit olivat kiinni - olihan aamu jo eikä yö) ja pidettiin meillä lyhyet jatsijatkot. Lyhyet sikäli, että alkoi uni pianaa silmää, ja mikäs ihme se nyt on. Viime voimillani koitin vielä saada porukkaa pelaamaan levyraatia, mutta kyllästyin ja valitsin nukkumisen.

Seuraavana viikonloppuna kotoiltiin. 


Mikko korjasi pippurimyllyn. 

 
Illallinen kahdelle. Joskus minust kyllä tuntuu, että me syödään aika paljon...


 
Ohjelmatarjontakin on ollut ihan kohdillaan: Voice of Finland, Putous, UMK, Siskonpeti, Kimmo...

 
 
Hieronta-set up


 
Lauantaina tehtiin urotyö ja suunnattiin Lidliin palauttamaan sieltä joskus vuosi sitten ostettuja pulloja. Ja palattiin kotiin, ylläripylläri, kokkaamaan ja juomaan viiniä.


 
 
Sunnuntaina olin ajatellut meneväni uimaan, mutta kun katsoin ulos harmauteen ja kalseuteen, ei minun tehnyt sittenkään mieli poistua asunnosta.

Näppäsin kirkasvalolampun päälle, etsin uutta treenimusaa, opettelin käyttämään uutta hammasharjaa ja laitoin nyhtöpossun uuniin.

 
 
 
Otin jalkakylvyn ja korkkasin litsi-Bionaden.

 
Valmistin pulled porkia ekaa kertaa (jostain syystä ei ole aikaisemmin ollut mielitekona) ja niinpä mentiin aika yks yhteen Valion reseptin kanssa, mitä nyt pitaleipä valittiin leiväksi. Oli tosi hyvää! Yllättävän täyttävää. Ensi kerralla voisi koittaa vaikka cola-omena BBQ-kastiketta.


Sitten tuli talvi. 

 
En ollut kovin ilahtunut saapuneesta kylmyydestä, vaikka tottahan toki se lumi hieman valostaa. Minusta vaan oli edellisellä viikolla tuntunut paikoittelen siltä kuin ulkona tuokusisi jo vähän keväältä.

Tiistaina käytiin Miian kanssa uimassa Mitten uimahallissa, joka on ihan pienen kävelymatkan päässä meiltä. Normaalilipopu on 5,50 EUR, mielestäni aika kallista, kun eihän saksalaisissa uimahalleissa mitään saunaakaan ole.. Mutta ilta kahdeksan jälkeen on mahdollista ostaa tunnin lippu edullisemmin 3,50 EUR. Silloin pitää vaan ehtiä tunnissa riisuutumaan, suihkuun, altaaseen, suihkuun, pukemaan päälle ja säntäämään ulos.

 
Ihan harjoiteltavissa oleva asia mielestäni, 45 minuuttia uintia jos riittää. Pitää vaan pukeutua helppoihin vaatteisiin ja noin. Eka kerralla meillä tuhlautui aikaa ihmettelemiseen. Esim. miten kaapit toimivat. Siinä lukee, että kortti pitää tunkea kaapin sisäpuolelle ja noita pahvilappusia kovasti koitettiin sinne väännellä, kunnes ystävällinen nainen neuvoi, että euroilla ne toimii. (Ja arvatkaas vaan, unohdettiinko molemmat ne eurot sinne lähtiessämme...)


 
No mutta, kyllä sitä sentään semmoisen 35 minuuttia ehti siinä uimaan. Välillä oli vähän ristiaallokkoista ja ihmiset pulikoi menemään ihan miten sattuu - vrt. Suomen hieno systeemi, että on omat radat kuntouimareille, sunnuntaiuimareille ja vesijuoksijoille. Mistä tulikin mieleen, että bongasin seinältä vesijuoksuvöitä! Ei voi olla totta! Ehdottomasti ensi kerralla sitten sitä.


 
Lidlin Asia-Dippersit oli ihan jees. Nyhtöpossua varten tehty piparjuuri-jugurttikasti vahvistui kurkulla ja retiiseillä.


 
Johannaakin nähtiin pitkästä aikaa yhtenä iltana. Juteltiin, juotiin viiniä, leikittiin autoilla ja katsottiin Bored to Deathia.

 
Kerran viikossa oon salilla käynyt, ja melkein joka päivä tehnyt lankkuja! Niin ja kerran viikossa on jooga töiden jälkeen. Tuntuu hyvältä, kun on vahvistunut ja vetreytynyt. Ja vaikuttaapa tuo urheilu ihanasti henkiseen hyvinvointiinkin. Kämppäasiat ovat aiheuttaneet stressiä jo viime vuodesta alkaen, mutta eiköhän tässä pianpuoliin kaikki selkeydy.

 
Täkäläisiin miinusasteisiin kun vielä lisätään tuuli mukaan, niin tuntuu kyllä ihan liian kylmältä minun makuuni! Viime yönä pattereissa oli vissiin jotain häikkää, kun aamulla  mittari näytti meillä olevan 15.5 sisällä. Hyrrrrr! Juuri nyt haluisin olla peiton alla kuuman suihkun jälkeen juomassa kaakaota tms. (viinikin kelpaisi kyllä).

 
Ainiin, vielä yksi juttu on, joka pelastaa huonohkon päivän ja virkistää nuutuneen olon: osta itsellesi kukkia! Siitä tulee aina hyvä mieli (vaikka tossa kuvassa vähän masentuneelta näytänkin :D).


Translation: The beginning of my year has consisted of drinking lots of wine, cooking and eating good food, meeting friends, dancing, hanging at home, relaxing, sports (swimming, gym, yoga, planks). Those are all things that have balanced me not to stress out (it has been a bit unclear since the end of last year, what is going to happen to our apartment, but sooner or later everything should figure out). And flowers! Whenever you are having a blah day, go buy yourself a bouquet of flowers!

2 kommenttia :

  1. Tätä lukiessa tajusin et näin unta siun blogista! :D Ja tähän väliin heitän ensin et nään usein mitä kummallisempia unia millon mistäkii asioista ja ihmisistä, joten ei mikään ihme jos blogejakii joskus unessa piipahtaa. Käsittelen unissa usein menneitten päivien "arkisia" asioita unen logiikalla höystettynä.
    Niin, näin siis unta et olitte muuttamassa Suomeen! Ja sit laitoit jonkun muuttopostauksen ja olin ihan et "no mitä mie nyt luen ku Alise ei enää asukaan Berliinissä? o.o" :D Alunperin ku blogia eksyin lukemaan (mitähän tästä on, yli 3 vuotta jo???) just siks ku etin Berliinissä asuvien suomalaisten blogeja :)

    Että sellanen uni täällä :D

    -Aada

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua multa jotenkin unohtu vastata tähän - sori! :) Toivottavasti ei ollu ennenuni...

      p.s miekii nään tosi kummallisia unia!

      Poista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>