perjantai 22. marraskuuta 2013



Jouten. Eikä joulua sovi jouduttaa.


Viikko sitten menimme työporukalla töiden päätteeksi keilaamaan. Siitä tulikin pitkä reissu, johon sisältyi mm. aika monta alkoholiannosta, aivan liian monta tupakkaa, kolme klubia (!?! - perjantai-iltana Berliinissä. Mahdollista vain taidokkaan etuilemisen osaaville. Menin mukana. Hyi, huono omatunto jäi vaivaamaan, mutta tulipahan käytyä Magdalenassa, Kater Holzigissa (ekaa kertaa) ja Golden Gatessä.), pullonpyöritystä (sekä pullolla että ilman pulloa...) ja hyppynaruhypintää.

Photo: Philip
Photo: Philip
(U-Bahn-asemalla pari poikaa pyöritteli narua, pakkohan meikän oli mennä siihen hyppimään, vaikka korkeat korot olikin jalassa...)

Muutoin oli oikein mukava ilta, mutta ikäväkseni kadotin uuden ihanan kelloni. Olin murheen murtama, kunnes löysin Etsystä samanlaisia kelloja puolet halvemmalla, kuin mitä omani Grouponin kautta ostin... Jos ei joulupukki tuo, niin ostanpa itse itselleni vaikka uuden vuoden lahjaksi.

Olen tässä päättänyt myös, että tämä kännitupakointi-pelleily saa luvan riittää. En ole aikoihin ostanut itselleni tupakkaa, mutta se ei ole estänyt minua pummaamasta röökiä juhliessani niin, että seurauksena on seuraavan päivän järkyttävä kurkkukipu. Niin monta seikkaa väärin!

Viime viikonloppuna saatiin aikaiseksi vihdoin laittaa muutama ruuvi-naruviritelmä kattoon, jotta keittiö-kasvimme saa jatkaa kasvuaan katon suuntaisesti.


Rewessä asioidessa saa aina toisinaan tarroja vaihtuvan teeman mukaan. Nyt siellä on kai joku Disney-juttu meneillään. Jos kassaneiti antaa minulle tarrapaketin, eikä vieressä ole tarroja kinuavia random-lapsukaisia, niin kyllä nappaan paketin mukaani, sillä sieltä saattaa kuoriutua joskus jotain hienoakin. Kattokaas vaikka näitä:
Juu just laskin, että mulla on läppärin kanteen liimattu kokonaiset 13 Rewe-tarraa! No, mitäs sitten :) Haluutteko nähä?

Palataksemme takaisin tuohon kurkku-aiheeseen, niin tällä kertaapa ei tuo kurkkukipu ollutkaan päivässä parissa ohi. Kipu vaan paheni ja maanantaina nousi kuume jopa 38 asteeseen, mikä meikäläisellä on aika harvinaista. Tiistaina päätin mennä näyttämään lääkärille, kun huomasin nielussa olevan valkoisia peitteitä. Jos oikein ymmärsin niin vissiin joku tulehdus kitarisoissa. Loppuviikko saikkua ja antibioottikuuri.


Niinpä makasin sitten useamman päivän tässä sohvalla leväten, torkkuen ja sarjoja katsellen. Onneksi mieleeni juolahti Facebookin kautta tiedustella katseluvinkkejä. Löysin nimittäin semmoisen sarjan kuin Misfits, jota olen tapittanut about tuotantokauden per päivä.

Eka ja toka tuokkari ovat ihan mahtavia. (Ja valko-sinihomejuusto paahtoleivän päällä varsin jees.) Suosittelen ehdottomasti! (Lähinnä sarjaa, mutta miksei leipääkin.)

Kotona jumittaessa olen huomioinut, että pimeä tulee ihan järkyttävän aikaisin!


Valontarve on suuri.

Ja valosta tulee vähän mieleen, että eipä ole enää pitkä aika jouluun. Itselläni ei vielä ole sen kummempia joulufiiliksiä (mitä nyt kaikki lahjat hankittu/tehty ja melkein kaikki paketoitukin...), eikä semmoiseen hössöttämiseen pidä väkisin ryhtyäkään (ennen kuin ehkä joulukuussa). Voi nimittäin käydä niin, että ehtii kyllästyä koko jouluun ennen kuin se koittaakaan. Niinpä olen vielä toistaiseksi pidättäytynyt mm. jouluradiosta ja joulumakeisista. Jopa glühweinista. Joulutuoksut kuitenkin kaivoin eilen esille.

On adventtituoksua ja piparkakun tuoksua. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Nyt nautitaan vielä syksystä. Vai onko jo talvi? Hirmuisen kylmä ainakin! En oikein tiedä ennen kuin sataa lunta. Aika kuluu niin nopeasti, etten pysy vuodenaikojenkaan vauhdissa.

Tänään on ollut aika hyvä päivä. Olen tuntenut itseni melkolailla terveeksi.


Aamiaiseksi tein ananas-inkiväärimehua (sitä blandataan mineraalivedellä), sieni-selleri-tomaattimunakasta ja kreikkalaista jugurttia banskulla, granaattiomenansiemenillä, paahdetulla mantelirouheella ja pellavansiemenillä.
Tuntuu jotenkin puhdistavalta syödä terveellisesti kun kipeänä en ole jaksanut kokata, ja mielihalutkin on ollut sitä luokkaa, että syötyä on tullut lähinnä pakastepitsaa ja jäätelöä.

Pyöräytin jopa hulahulavannetta pari kertaa, sillä voin kertoa, että päivien makaaminen ei tee selälle yhtääään hyvää! Levitin suihkun jälkeen kasvoille suklaanaamion. Laitoin lempisuitsukkeen palamaan, FluxFM:n Clubsandwichin soimaan ja otin esille kangaslaatikkoni. Huomenna aion ommella ja ensi viikolla värjätä hiukseni!


Translation:
  • Week ago we went bowling after work which led me into a wicked night. I managed to go to 3 clubs, enjoy quite many drinks, smoke way too many cigarettes, do some rope skipping at U-Bahnhof and play truth or dare. Too bad I lost my wrist watch somewhere in between. Well, actually not even that bad, as I found similar watches at Etsy for half the price I paid to Groupon...
  • I've decided I must give up party smoking! It makes me ill! This time the pain in my throat didn't disappear in a couple of days. No, it only got worse, I got fever, sick leave for the rest of the week and antibiotics... 
  • Besides sleeping my only activity has been watching series called Misfits. Oh the first and the second season are so good!!
  • Being at home I've realized how early the darkness comes. It's insane! I have to start switching on the lights already in the afternoon. 
  • I've heard the Christmas is coming. I'm not really in the mood yet (except that I have bought/made all the presents already and almost wrapped them all...), and I don't think one should hurry Christmas - otherwise it might happen that one is already fed up with it before the actual day comes. Therefore I haven't yet tuned in Christmas radio nor have I eaten any Christmas sweets. Not even tasted glühwein! But I suppose that is going to change in a couple of weeks. 
  • Today I have felt rather good! I made myself a healthy breakfast. (Being sick I don't have the energy to cook and I anyways feel more like eating things like pizza or ice cream.) I did a little bit of hooping (I can tell lying down all day isn't really the best thing for your back!), made a chocolate facial mask after shower, lit my favorite incense, put on the radio and started listening to Clubsandwich of FluxFM and took down my fabrics-box. I'm definitely going to do some sewing tomorrow. And dye my hair next week!



6 kommenttia :

  1. On täälläkii Suomessa taas vaihteeks omituinen (vaiko nykyään jo perinteinen?) marraskuu. Lunta on satanu pari kertaa, viimeks toissapäivänä mut toissayönä tuli taas vettä ja lumet suli pois. Eilen oli +6 astetta ja tänään mennään 0:ssa mut kuitenkii plussan puolella. Ja kohta on jo joulukuu!
    Sinänsä "lämmin talvi" ei ois yhtään pahitteeks mut se taas tarkottaa sitten lumettomuutta, joka taas tois valoa mut ois myös kylmä... Kyl viime syksynä ostetulle kirkasvalolampulle on taas käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi ois kyllä bueno! Tuntuu ettei ikinä ois olllu näin pimeetä, mutta ehkä en tosiaan voo ihan kärryillä missä kuukaudessa mennään. Ja juu, todellakin on käyttöä!! :)

      Poista
  2. Joo, haluun nähä läppärin kannen :)

    VastaaPoista
  3. Mulla käy usein tollanen tylsistyminen, hehkutan Halloweeniakin aina jotain kuukautta etukäteen ja ku se on ni oon sillei meh xD Toivon mukaan joulun kanssa ei nyt käy sillein, koska olen kerrankin innoissani siitä. Ps tahtoo kans nähä läppärin kannen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minun pelko että alkaa joulu kyllöttää ennen aikojaa. Eihän sitä huippufiilistä aina voi saavuttaa, mutta parempi ois ettei aattona tuu jo kaikki joululaulut korvista ulos yms. Vaikkakin toisaalta heti kun on joulu suoritettu niin mulle tulee just semmonen tyhjä meh-olo. Siitä seuraavaks voiskin suoraan tulla kevät. Mut ei sovi semmosta nyt vielä ajatella. Tulkoon joulu. Pikku hiljaa hehkutellen ;)

      Poista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>