maanantai 23. syyskuuta 2013



Viikonloppuni. Nii!


Perjantaina töiden jälkeen juhlistettiin Suomi-porukalla Suomi-tiimin työmenestystä.

Photo: Aleksi
Juotiin omat pullomme viiniä ja lisäksi talo tarjosi Lakrisal-shotteja!


Syötiin ketsupin ja majoneesin makuisia sipsejä ja melkein kärähtäneitä pitsoja, pelattiin en oo koskaa -peliä, humalluttiin ja häröiltiin...


Kello taisi olla ihan kunnolla seuraavan päivän puolella, kun päätettiin lähteä käymään vielä jossain baarissa. Sen verran hyytynyttä oli porukka kuitenkin rankan työviikon päätteeksi, ettei kukaan meistä kovin kauaa siellä baarissa jaksanut istua kun jo silmät rupesivat lurppaamaan.


Launataina olisin ihan mieluusti vaan muhlinut kotosalla. Sen verran uuvuttava vaikutus oli niillä shoteilla. Mikolla oli kuitenkin vielä työskentelyrupeman jälkeinen draivi päällä ja hinku kauppaan. Hyvänä tyttöystävänä ryhdistäydyin ja lähdin seuraksi.


Illalla tehtiin pitsaa suomalaisella tyylillä eli kaikilla mahdollisilla täytteillä:

Kuvasta puuttuu jauheliha ja tomaattikastike. Kaikkea löytyi paitsi riittävästi jauhoja. Mutta onneksi naapuri pelasti.


Kaupasta ostin nätin kukkasen lauantai-iltaa ilahduttamaan.


Sytyttelin kynttilöitä palamaan ja kaadoin lasiini tilkkasen punaviiniä. Syksyisen lauantai-illan tunnelma oli siis kohdallaan, odoteltiin pitsojen valmistumista ja kunhan olivat paistuneet niin nautittiin kera omavalintaisten tv-sarjojen ja hämmästeltiin hurmaavaa makua.



Sunnuntaina nautin aamiaiseksikin pitsaa, ihan vaan koska voin. Lähdettiin mukavalle syyskävelykselle, mutta siitäpä postailenkin ihan erillisesti.


Translation: Friday: Finnish shots with Finnish friends to celebrate our Finnish success. Saturday: Hangover! But because I'm a good girlfriend I forced myself to go out to buy some groceries with Mikko. We made Finnish style pizza: topped it with everything possible! It was delicioso! Bought a pretty flower, lit candles and poured some red wine in my glass to enjoy a relaxed Saturday evening. On Sunday I had pizza for breakfast just because I could! We went to a lovely autumn stroll - pictures coming up soon!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>