lauantai 22. joulukuuta 2012



Lumienkelinä


Olen aika jälkijunassa tämän asian suhteen, mutta päätinpä tuossa jokin aika sitten testata mineraalimeikkejä, kun niitä minulle vallan kasvotusten suositeltiin. Naputtelin osoitteeksi Everyday Minerals ja tilasin seitsemän näytepussukkaa.

 
Kokeilin eri vaaleita sävyjä semi matte basea ja matte basea. Osa sävyistä oli liian vaaleita. Linen vaikutti parhaalta, mutta ehkä sittenkin haluaisin sen ihan täysmattana, niinpä kuluneella viikolla laitoin uuden näytepussitilauksen menemään alle kolmen euron hintaan. Oikeastaan nuo näytepussitkin on tosi riittoisia, ja helppoja kuljettaa mukana. Siitä vaan pussi auki, sutiin jauhetta ja eikun pyörittelemään naamalle. Käytän semmoista aika pientä meikkisutia. Kaipa sitä sitten voisi hankkia kunnon kabukin, kunhan päädyn valitsemaan oikean sävyn ja tuotteen. Toisaalta pienemmällä sudilla on helppo käydä esim. nenänpielet.

 
Tykkäsin näistä erityisesti siksi, että pysyvät hyvin naamassa, eikä meikin korjailu aiheuta rumaa pakkelikerrospintaa. Ja kiilto pysyy aika hyvin poissa myös!

Ensi testiin pääsikin yllättäen liian vaalea sävy, kun naapurissa oli teemabileet, joihin pukeuduin lumienkeliksi.

 
 
Tosi peittävänkin pohjan noilla saa! Ei tarvitse käyttää erikseen meikkivoidetta, peitevoidetta ja puuteria, kun voi vaan pyöritellä menemään just niin peittävän pohjan kun haluaa. Näppärää! Poskiin lisäsin punaa. Luomille ja alaluomille levitin helmiäistä jäänsinistä/valkoista luomiväriä. Alasisäluomelle valkoista meikkikynää, jota myös hankasin ripsiin, jotta niistä tulisi huurteiset. Kulmista tein vähän vaaleammat jättämällä ne myös pohjan alle. Huuliin taputtelin samaa luomiväriä.

Eikä meikkiä tarvinnut korjailla koko illan aikana! Huulistä väri kului toki siinä juodessa pois, mutta muuten kaikki pysyi paikoillaan. Ihmeellistä!


 
Hiukset tupeerasin niin isoiksi kuin vaan mahdollista, totta kai! :)

Translation: Tried mineral make-up, semi matte and matte base from Everyday Minerals. I like! Also dressed up as a snow angel for a party next door.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>