sunnuntai 25. marraskuuta 2012



Naked Truth


Blogeissa jo jonkin aikaa kiertänyt haaste antaa minullekin hyvän verukkeen julkaista kuvan krapulaisesta (niin ja siis meikittömästä) naamastani:


Parin viinipullon aiheuttaman silmien hailakan katseen sijasta haluan kuitenkin pyytää kiinnittämään huomion noihin kahteen näppylään, jotka ilmeistyivät samaan aikaan symmetrisesti poskilleni. Hienot! Kuvaa ei vissiin olisi saanut muokata tässä yhteydessä, mutta otin tietoisen riskin ja pienensin kokoa + lisäsin kehyksen. Sorge!

Aika harvoin nykyään liikun ulkosalle ilman meikkiä. En voisi kuvitellakaan meneväni esim. töihin ilman pakkelikerrosta. Se vain on osa minua ja ennen kaikkea itsevarmuutta. Ilman meikkiä on semmoinen pieruverkkari-fiilis vaikka olisi kuinka kivat vaatteet päällä. Lisäksi mulla on herkkä iho. Vaikka ei olisikaan näppylöitä, reagoin mm. lämpötilanvaihteluihin todella herkästi. Ja yksi asia mitä en kestä on naaman punottaminen. Ehkä vähän kadehdin kaikkia uskomattoman luonnonkauniita hippiprinsessoja, ja ehdottomasti olen luonnonkauneuden kannattaja. Arkena pyrin itsekin suht. luonnolliseen lookiin. Luonnollisen lookin haaliminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö joskus saisi hullutella meikeillä.


Sitten luontevasti muihin puheenaiheisiin: Sää täällä on ollut yhtä samea  kuin ihoni ja sumea kuin katseeni. Ihan oikeasti pari viikkoa varmaan jo tv-torni on ollut kadoksissa. Normaalisti sen näkee kaikkialta ja se onkin hyvä suunnistuselementti. Vaan ei näinä aikoina:



Siinä sen kuuluisi olla keskellä kuvaa.


Lauantaina näkyi melkein kokonaan! Ei ihme, ettei oikein ole energiaa kun koko Berliini on jossain sankassa sumupilvessä. Odotan innolla sitä hetkeä, kun näen auringon taas. Toivottavasti jo ensi viikolla. Jos ilmat kylmenee, niin eikös se tarkoita sitä että sääkin kirkastuu?

Sitä odotellessa ei parane muu kuin loipottaa kirkasvalolamppua ja hehkuttaa kynttilöitä.


Saatiin keittiönpöydän päälle ripustettua lamppu :)


Olin avulias-Alise ja autoin Mikkoa hiustenvärjäyksessä.

Vaan yksi asia minua kummastuttaa: Ostin tyttöjen Kindermunan (kauanhan tätä on ollut tarjolla! Miten mahtavaa. Ne autot ja muut poikienjutut onkin ihan tyhmiä). Ja sain tälläisen:


Tämä näyttäisi olevan joku keijukais-keräilysarja. Millä todennäköisyydellä saan sen ainoan mieshahmon jolla ei näytä olevan keijujen kanssa miteään tekemistä!?!? Pyhhh!


Translation: 

  • Took a part in a blog challenge with my Au natural non-photoshopped face. Enjoy! Besides my symmetrical pimples I also have a hangover in the photo.
  •  For very many days (weeks?!) it's been so foggy in Berlin that TV-tower has disappeared from the sky. Don't like.
  • I'm so much waiting for to see the sun again. Now my only light are the candles.
  • I helped Mikko to dye his hair. Aren't I nice :)
  • I saw new Kinder-chocolate eggs that are especially meant for girls and of course I had to buy one. But I was really disappointed of my toy. According to the little paper it's from some fairy collection - the only guy in the group! How lame... I would have wanted to get a fairy and not some superheroic male figure :(

9 kommenttia :

  1. Hyvältä näytät kyllä ilman meikkiäkin <3 Ja haha en oo kans ikinä saanu niitä mitä oon itte toivonu kinderistä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Tuo meinaa paljon kun joku sanoo noin :)

      Poista
    2. Aww ihanaa <3 Sulla on tosi kauniit silmät :)

      Poista
    3. no se taitaa olla ihan krapulan ansiota - semmonen tietynlainen herkkyys katseessa :D

      Poista
  2. Et tarvitse meikkiä, etkä alkoholia. Ota kuule rohkeasti vaan tipaton ja meikitön Tammikuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No way Jose! Molemmat on epäterveydeksi.

      Poista
  3. Itse olen ollut tipattomalla nyt 4kk (meikittä koko elämäni) enkä muistakaan koska olisin viimeksi tuntenut oloni näin hyväksi. Kannattaa kokeilla.

    Ps. kiitos joulukanterista. En ole hankkinut omaa joten kattelen tuota nyt sitten päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miä rupeen sitten tipattomalle kun pamahan paksuksi. Taustasi tuntien suosittelisin sulle meikillistä tammikuuta (jos et tipalliseen halua ryhtyä :)) Kannattaa kokeilla!

      Ihana kuulla että ees joku seuraa mun joulukalenteria! Kiitos :)

      Poista
    2. Miksipä suotta peitellä täydellisiä piirteitä meikkien alle... puhun siis omasta pärstävärkistäni. Sullakin on ihan kiva. ;-)

      Poista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>