torstai 7. kesäkuuta 2012



Hepskukkuu

Lähiaikoina tapahtunutta

1. Varisten hyökkäys

Joku viikko-kaks sitten oli vielä niin ihanat kesäsäät, että läksin joka päivä ruokatauolla veden äärelle syömään evässalaattiani ja ottamaan aurinkoa. Eräänä päivänä kuitenkin muuan varis alkoi tehdä lähempää tuttavuutta, liiankin kanssa. Siinä se parin metrin päässä käppäili ympärilläni ja mittaili. No kunhan ei lähemmäs tullut, sain joten kuten semipaniikkisissa fiiliksissä hotkaistua evääni. Ja äkkiä pois!


Seuraavana päivänä sama kuvio toistui, paitsi että varis vaikutti nuoremmalta ja energisemmältä, tuli lähemmäs ja piti kummaa kurnuttavaa ääntä. Pelästyin, että nyt se kutsuu kavereitaan paikalle, nousin ylös ja siirryin vähän kauemmas rinteeseen. Varis lähti seuraamaan, joten jatkoin suosiolla matkaa kaukaiselle penkille. Istahdin alas ja huomasin, että varis oli siirtynyt jokusen metrin päähän toiselle penkille. Sitten se levitti siipensä ja syöksyi kohti. Laskeutui siihen penkin viereen. Se oli ihan ihan ihan liikaa. Suuntasin äkkiä takaisin sisätiloihin. Pelottavaa. Ilmeisesti nuo nurkat jotenkin ovat varisten suosiossa. Toissapäivänä kävelin töistä kotiin ja useampi varis liiti edelläni tien toiselle puolen ristiin rastiin. Yhteen pikku puuhun oli kokoontunut ainakin 10 isoa, läskiä, pelottavaa varista. Kumma, että oksat kestivät. Olisi tullut hieno kuva, mutta en kyllä uskaltanut alkaa kameraa kaivamaan esille, ties kuinka olisivat pillastuneet.


2. Kulttuuria, Euroviisut! juomia, kyyneleitä ja morsmaikkuja

Toissaviikonloppuna riitti puuhaa. Perjantaina oli työpaikalla Kicker-turnaus. Jäätiin Miian kanssa kannustamaan Suomi-joukkuetta (joka koostui kahdesta saksalaisesta) ja juomaan ilmaista skumppaa. Ja tulikin juotua sen verran, että kotimatka oli melkeinpä haasteellinen. En edes viitti kertoa. Seuraavana päivänä käväistiin pikaisesti Karneval der Kulturen -alueella, juomassa drinksut ja banaanikaljat ennen Euroviisuja.

Photo: One kind girl

Suunnitelmissa oli mennä katsomaan viisuja Kreuzbergin ulkoilmateatterin jättiscreenille. Jouduttiin ottamaan taksi, jotta ehdittäisiin paikalle ajallaan. Perillä odotti karmiva kohtalo. Alue oli täynnä, eikä päästy enää mukaan. Purskahdin itkuun ja murruin täysin. Miia veti mut ylös, rynnättiin etsimään vapaata taksia, joka onneksi sattuikin heti kohdalle, soitin Mikolle, että ottaa selvää missä muualla viisuja näytetään ja samalla itse muistin, että ainakin Warschauer Strassen karaokepaikassa. Sinne siis!

Ehdittiin kuin ehdittiinkin paikan päälle hyvissä ajoin ennen ekan biisin alkua. Haettiin tiskiltä juomat ja tällättiin itsemme eturiviin lattialle istumaan. Kysyin takanamme parilla sohvalla istuvilta herroilta voidaanko istua siinä. Sanoivat, että joo, mutta ehkä vähän saatettiin olemuksellamme heitä ärsyttää, ainakin yhtä, joka heti kysyi, eikö tuolla kauempana ollut paikkoja ja että selkäs tulee kipeeksi. Kisan edetessä kuitenkin ystävyydelläni kaverustuin kyseisen miehen kanssa ja kiitin kisastudion järjestämisestä ja sitä kautta elämäni pelastamisesta :D 

Hyvät kisat oli ja oikea voitti! Ihana Loreen ja EUPHORIAAAA. Sitä arvelin ja toivoinkin. Ihanaa! Kisan jälkeen paikassa alkoi viisukaraoke. Lauloin toisen suosikkini, eli Tanskan biisin "Should have known better", jonka melkein osasinkin. Olin luullut että biisissä lauletaan "Like the harbour misses rain" mitä kyllä sisällöllisesti vähän ihmettelinkin ja ajattelin että tyttö ääntää "the" vaan jotenkin tanskalaisittain suhauttaen. Siinä laualessa selvisi että se onkin "Like Sahara misses rain" Aaaa! 

Kävin vessassa ja pari kertaa piti hieraista silmiä, kun tila olikin täynnä pikkuisia, yhtäaikaa suloisia ja tosi cooleja morsiamia:

Photo: One sweet bride


Morsiamen lisäksi otin koko illan aikana tämän kuvan screenistä. Vau. Niitä biisejä lauleskelin sellaisessa hurmiossa, että lopulta en enää päässyt laulamaan, kun kaikki muut meni jonon kärkeen, kun minä olin laulanut niin paljon. Meinasin jo nukahtaa odotteluun, kunnes menin ruikuttamaan uudelle ystävälleni, joka myös karaokea veti, että pliispliis pliis, väsyttää ja kun vielä tuon yhden saisin laulaa lähtisin kotiin. Eikä meillä raukoilla ole edes helluntaimaanantaita! Toimi.

Seuraavana päivänä olisi ollut kulkue, mutta en jaksanut lähteä tungokseen ahdistumaan. Täällä on kahden vuoden takaa kuvia ja videoita. Ei varmaan ihan hirveesti poikennut meiniki tuosta tänäkään vuonna.


3. Gonna rock the world!


Viime kuussa oli keikka Sisyphoksessa. Ikävästi sattui vaan tosi koleat säät ajankohdalle. Tuo paikka olisi nimenomaa ihan helmi lämpimällä säällä. Nyt oltiin alivarauduttu. Ei arvattu, että bäkkärilläkään ei olisi mitään lämmitystä. Jouduttiin laittautumaan pienessä kylmässä asuntovaunussa, jossa oli 4 muuta henkilöä häärimässä ja yksi peili. Keikka alkoi tunnin myöhässä ja silti liian aikaisin, sillä porukkaa oli aika vähänlaisesti paikalla. Mutta hyvin meni ja kivaa oli. Oli mahtavaa päästä taas lavalle.


Viikonloppuna meikä lähteekin sitten Roomaan keikalle! Kuinka siistiä! Siellä on kuulemma aina tosi hyvä vastaanotto. Lisäksi on kiva päästä näkemään pienikin vilaus Italiaa, missä en ole koskaan käynyt!


4. Vadelmaa

Kädet tuoksuu tuon voiteen jäljiltä ihanan vadelmaisilta. Kunnollisia mustikoita en ole kaupoista löytänyt (vaan tosi mauttomia), mutta vattuja ostin ihan kelvollisen pikku kopan. Maistui oikein hyvältä Baileys-juustokakun päällä kera tuoreen sitruunamelissan. :) Päätin, että alan kutsumaan vadelmia vaapukoiksi, niinkuin muumit, koska minusta siinä on jotain taianomaista! (Johtuu varmaan vaan siitä, etten tiennyt mitä vaapukka tarkoittaa ja aina oletin sen olevan jokin mystinen muumihedelmä).


Translation: Crows have been harassing me during my lunch breaks. They come near, stare, make weird noises and follow me when I try to move away from them. Too scary! Guess I have to stay inside :( Couple of weeks ago we had fun but a bit exhausting weekend. First Kicker and sparkling  wine at workplace after work on Friday. Then Eurovision song contest on Saturday. We first went to Carneval of Cultures to drink cocktails and banana beer, then headed towards Kreuzberg Freiluftkino, where I had to face my nightmare - we didn't get in, because it was already full! I quickly broke down and cried, then we took a taxi and drove to Warschauer Strasse Karaoke place, where we could participate a nice ESC studio and afterwards sing the songs. It was fun and the right song won. Go Loreen! At some point the toilet was full of brides. Such a weird but cool view! What else... My hands smell like raspberries and I'm gonna go to Rome this weekend for a gig! Super sweet :)

5 kommenttia :

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>