torstai 16. helmikuuta 2012



Tammikuussa tapahtunutta


Viime kuussa pääsin mm. seuraamaan elämäni ensimmäistä kertaa oikeaa muotinäytöstä. Musiikista vastasi Notic Nastic ja muodista Isabell de Hillerin.




Oli ihan kivaa. Aika paljon porukkaa vaan. Harmaan sävyihin ja mustaan pukeutunutta porukkaa.

Oltaisiin jääty näytöksen jälkeen vielä drinksuille, mutta kun sitä porukkaa oli niin paljon. Lähdettiin sitten muualle, mutta kun kerran oli perjantai-ilta, oli sitä porukkaa vähän kaikkialla liikaa minun ja Katrin makuun. Ollaan tykästytty väljyyteen ja onneksi tämän meille tarjoava kivanoloinen, ilmeisesti aika uusi, paikka löytyikin lopulta Schönhauser Alleelta.



Buddhia, hieno vessa, ystävällinen palvelu, drinkkihäppärit ja kiinnostava kolmen euron miniannos-menu, josta päädyin valitsemaan jotain jännittävää, jonka olen jo unohtanut (jotain rapuhommelsoneja kuitenkin).


Toki tammikuussa käytiin myös äänestämässä ja pidettiin vaalivalvojaisia kera kuohuvan, naksujen ja porkkanakakun.


Ite tein!

Dipit tein myös itse ja kuinka yllättynyt olinkaan kuinka hyviä niistä tuli! Pitääpä koittaa tehdä sama temppu toiste ja kirjoittaa reseptit ylös.




Nyt on helmikuun puoliväli ja vähän ahdistaa kun pitäisi vielä yli kuukausi odottaa netin saapumista! Että ei saa suuttua, kun päivitystahti on mikä on :) Nyt takaisin töiden pariin.

P.S. Annekalle ihkut synttäriterkut!!

Translation: Last month I saw the first fashion show in my life, found a nice restaurant that wasn't full on a Friday evening and watched the election for Finland's new president with friends, sparkling wine, snacks, dips and carrot cake!

4 kommenttia :

  1. Mä tykkään kovasti muotinäytöksistä, varsinkin siitä touhusta siellä lavan takana :)

    VastaaPoista
  2. Ole hyvae! Because you're worth it :)

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>