tiistai 13. joulukuuta 2011



K&V in Berlin 4/4


Noniin! Viimeistä viedään! Perjantaina päätettiin toteuttaa keilaamissuunnitelmat ja suunnattiin Ostbahnhofille East Side Bowlingiin.




Jotenkin hirveä hälinä oli paikan päällä. Musiikkikaan ei kuulunut radalle yhtään, kun porukka oli niin äänekästä ja toisaalta paikan akustiikka jotenkin kai pielessä. No, ei auttanut muu kuin sukeltaa sekaan ja tilata äkkiä tuopillinen olutta itselleenkin.


Photos: Mikko

Sopivanlainen palloki taisi löytyä - ihan komeasti sillä heittelin, vaikka edellisestä kerrasta oli aikaa yli vuosi :D



Meikäläinenhä sen sitten voittikin! Wohoo!

Illaksi oltiin sovittu treffit Mikon tädin kanssa, joten siitä keilaamasta jatkettiin suoraan kohti tuttua intialaista ruokapaikkaa, jossa oltiin kerran aikaisemminkin käyty.







Tilasin jättikatkarapuja. Annoksen nähtyäni olin vähän järkyttynyt, hyvä etten itkuun pillahtanut. Näyttääkö tämä mielestänne 19 euron annokselta!? Kyllä siihen hintaan kuvittelisi salaatinkin sisältävän jotain muutakin kuin kaalia ja porkkanaa. Eikä makukaan ollut mitenkään ihmeellinen. No, sentään naanleipä ja viini oli hyvää. Tuolla paikassa kannattaa ilmeisimmin pidättäytyä useamman hengen seteissä, joissa tarjolla on vähän kaikkea.






Jatkettiin kävelyä kohti hotellia cocktailpaikkaa matkalta etsien.





Vastaan tuli Cancun, joka kuulosti ilmeisen tutulta siksi, että niitä näyttäisi löytyvän enemmänkin ympäri Berliiniä.



Täynnä oli ja aikamoisen kuumakin. No hei, perjantai-ilta!





Kuumuus janotti, mutta onneksi aika nopsaan saatiin cocktailit eteemme. Tällä kertaa päädyin caipiin.









Hotellilla vielä lonkerot ja vähän skumppaa. Ennen nukkumaanmenoa piipahdin vielä Kapsun kanssa Quellessa menettämässä muistini.


Photo: ?


Translation:
Day 4: bowling at Ostbahnhof - congratulations me! Eating at an Indian restaurant, walking, cocktails at Cancun, Finnish gin long drink at hotel and finally couple of glasses wine at Quelle with Katri.

2 kommenttia :

  1. No olipas köyhä annos turhan kallis 0_o jestas sentään mitä hinnottelua..

    VastaaPoista
  2. Oon kyllä aiemminkin törmännyt vastaavanlaiseen tilanteeseen noiden jättikatkisten kanssa, mutta en sentään noin huimaan hintaan!

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>