sunnuntai 16. lokakuuta 2011



Fête à la Madonna


Johannan synttäreitä juhlittiin Lauschangriff-nimisessä absinttibaarissa/kellarissa Friedrichshainissa.




Dekoteltiin UV-valaistua kellarihuonetta vähän valkoisella langalla.




Toki UV-kynä oli luonnollisesti matkassa mukana ja sillä sotkin oman naaman lisäksi myös muita.




Ohjelmassa oli tanssimista, seurustelua, drinksuttelua ja Madonna-painotteista karaokea, jota jostain syystä ajauduin vetämään. No, eihän siinä mitään, hauskaa oli!










Kuuden maissa baarin työtekijät ilmoittivat haluavansa lähteä kotiin nukkumaan, joten oli aika laittaa kamat kasaan ja suunnistaa meidänkin kohti petiä. Seuraavana päivänä totesin, että olipahan kyllä perinteikkäät Johanna-synttärit. Käytin samoja, ehkä aavistuksen liian pieniä kenkiä kuin edellisvuonnakin ja samaan tapaan tanssin taas varpaankynteni mustiksi. Lisäksi loppumetreillä rypäsin. Juostiin ratikkaan, kun multa lähti kenkä jalasta (kummaa kyllä, kyseessä kun kuitenkin liian pienet kengät) ja kaatusin. Tällä kertaa ei tullut kuin pari naarmua, sen verran paljon oli vaatekerroksia. Eikä koiranpaska liittynyt tänä vuonna tapaukseen. Mutta olipa kyllä kaiken kaikkiaan kivat kemut!



Translation: Pictures of Johanna's birthday party that was celebrated at Lauschangriff. Very fun party included dancing in black light, Madonna-karaoke & chatting and flirting while sipping some absinth and other beverage. Nice! Unfortunately I was wearing the exact same too small shoes as last year at Johanna's birthday, and danced my toes black :( And I also fell when I was running (trying to get to the tram) - this time there just wasn't any slippery dog shit included, my shoe just fell off :D But all in all - great party! Thank you Johanna!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>