tiistai 19. heinäkuuta 2011



Lähteelle


Toissa viikonloppuna oli Suicide Circuksessa yksityiset grillibileet ennen paikan aukeamista rahvaalle. En oikein osaa olla tuollaisissa tilaisuuksissa, kun en ole mikään hääppöinen socializer. Joinpa siis rohkaisuksi vodkacolan ja siirryin tanssilattialle hyörimään, ettei tarvitse puhua kenenkään kanssa.


Photo: Mikko

Photo: Mikko

Lähdin oikeastaan jo hyvissä ajoin kotia päin. Ehkä minusta ei vaan ole miksikään klubbaajaksi. Musa oli kyllä aika jees, muttei ihan tarpeeksi sytyttävää.

Matkalla päätin, että ehkä sittenkin poikkean vielä lähibaarissa, että pääsen vähän enemmän treenaamaan saksaani ja puhumaan oikeiden ihmisten kanssa. Junassa joku poika tuli juttelemaan. Paljastui ruotsalaisturistiksi, joten päätin antaa hänelle mahdollisuuden tulla mukaani Zur Quelleen kokemaan aito saksalaiskapakkatunnelma.

Tosin saman tien kun päästiin perille, vahingossa vähän ignoorasin koko pojan, kun oli niin paljon kaikkea muuta kiintoisampaa tarjolla. Ruotsin puhuminen on sitä paitsi todella turhauttavaa, kun ei siitä yksinkertaisesti tule mitään. Mitä tahansa yrittää sanoa, muuttuu sanat saksaksi. No, näytin minä hänelle kuitenkin miten jukeboksi toimii. Sitten aloin jutella Saran kanssa.


Photo: Alice

Ja pian paikalle pelmahti alakerran naapurit! Pidetiin hauskaa ja juotiin Porter Kirsch -tummaa kirsikkaolutta, joka sattuu olemaan lempparikaljani, ja jota tällä hetkellä saa Zur Quellesta hanasta!



Se oli varsinainen jännien kohtaamisten ilta. Paikalla oli suomalainen nainen joka oli asunut monta vuotta Berliinissä. Aksentista kuuli, ettei suomea oltu pitkään aikaan puhuttu. Hassua.

Ja sitten yksi poitsu, joka oli syntynyt Lanzarotella! Ihmeellistä. Lanzarote on oikeastaan eka lomakohde missä olen käynyt. (Maamon kanssa 11-vuotiaana. Oli kivaa.)



Mr. Lanzarotella oli myös kaveri, joka oli pudottanut sen kaljaan jekkuna jonkun ihan hitsin tulisen chilin. Söin sen ja melkein itkemään aloin. Huusin leipää ja maitoa, joita eteeni kannettiinkin. Mutta maidosta meinasin yrjötä, kun en pidä maidon mausta. Pian se polte siitä laantui. Aloin moittia chilityyppiä, sillä kyseistä chilistä tuli ainostaan polte suuhun eikä mikään hyvä olo. Hän sanoi että tämä lajike vaikuttaa hitaammin ja niinpä sitä sitten tovin päästä alkoikin endorfiini virrata. Sain jopa kahmaista kourallisen chilejä itselleni. (Sulloin ne tyhjään nenäliinapakettiin, jonka sittemmin kotona olin epähuomiossa heittänyt roskiin, mutta onneksi muistin asian jossain vaiheessa ja pystyin ne sieltä vielä pelastamaan.)



Siellä oli myös mies, joka omistaa mestoilla jonkun pikku teatterin, jossa aina kerran kuussa on open stage -ilta, ja jonne sain kutsun. Olisi kyllä ihan kiva soitella pianoa ja laulella mikkiin lavalla. Ehdotin että mentäisiin sinne saman tien laulamaan, mutta vaimonsa, joka aamun valjetessa saapui suoraan töistä kapakkaan parille viinilasilliselle, oli liian väsynyt. Toinen kerta sitten.




Translation: Couple of weekends ago there was a grillparty at Suicide Circus, which was rather nice. However I didn't stay there long - for some reason I just don't enjoy clubbing that much anymore. On my way home I decided to go to Zur Quelle to have one beer. I met a Swedish guy in a U-Bahn so I took him with me to show him the real side of Berlin ;) Had a nice night at Quelle - besides our nice neighbors I met new interesting people, got some chilies and so on... it's also a great place to train one's German!

6 kommenttia :

  1. hahhaaa :D oooo, porter kirschii! MAHTAVAA!

    VastaaPoista
  2. Kyllää! En tiiä kauanko tätä iloa jatkuu, mutta aika kivaa juu!

    VastaaPoista
  3. Moi Alise ja terkkuja Stuttgartista! Voisko olla että tuon Mr. Lanzaroten nimi olis Max ja sukunimi Buskohl? :D
    p.s. luen aina välillä sun ihanan värikästä blogia mut oon tosi laiska kommentoimaan.

    -Nina

    VastaaPoista
  4. Kiitos terkuista ja kommentista! En muistanut nimeä, joten piti googletella. Taitaa olla sama typpi juu :)

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>