torstai 16. kesäkuuta 2011



Erdnußsoße


Elämäni ensimmäinen pähkinäkastikekokeilu tuotii ihan maittavia tuloksia. Pähkinävoita olisi tosin parin kauhallisen sijasta voinut laittaa pari lusikallista :)



Kasviksia pähkinäkastikkeessa
  • tuoreita herkkusieniä
  • 3 porkkanaa
  • 2 valkoista suippopaprikaa
  • pari valkosipulinkynttä
  • keltainen paprika
  • bambunversoja
  • cashewpähkinöitä
  • fetaa
  • purkillinen kookosmaitoa
  • 2 rkl pähkinävoita
  • 2 rkl punaista currytahnaa
  • loraus soijakastiketta
  • loraus etikkaa
  • 1 rkl sokeria
Paistelin kasvikset kypsiksi tilkassa öljyä. Tein kastikkeen erikseen kuumentamalla pienessä kattilassa ensin currytahnan kera öljyn, sitten lisäsin kookosmaidon, pähkinävoin, soijan, etikan ja sokerin, sekoitin sileäksi ja kiehautin, jonka jälkeen kaadoin kastikkeen kasvisten seuraksi. Olisin halunnut tofua, mutta ihme kyllä en sitä löytänyt, vaikka kävin kolmessa normaalissa ruokakaupassa. Niinpä käytin hirtenkäseä. Se ja pähkinät vielä lopuksi sekaan.



Hyväähän se oli, vaikka sitä peanutbutteria oli aika lailla - yli puoli purkkia. No, eipähän pääse laihtumaan! Nautitaan kera basmatiriisin ja raikkaan salaatin.


Lauantaiaamiainen oli Katrin keittiöstä inspiroitunut:


Sienimunakasta, paahtoleipää, avokadoa, tomskua, mozzarella ja basilikaa.



Viikonloppuaamuissa on jotain juhlavaa :)


Translation: Vegetables with peanut sauce. Was very tasty although less peanut butter would have been enough - I used over half of a can :D Well, at least I doesn't have to worry about losing weight! Another dish was a Saturday breakfast. There's something festive in weekend mornings :)

2 kommenttia :

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>