keskiviikko 27. huhtikuuta 2011



Sistersong

Siskosten jälleennäkemisen juhlaa

Annekan Berliinin saapumista juhlistettiin mm. kokkaamalla herkullinen illallinen ja nauttimalla se parvekkeella kera maittavan punaviinin. Tämän jälkeen katseltiin puolet Euroviisujen esikatseluvideoista. Kämppiksiä alkoi hyvinkin pian ärsyttää tuo joka videon alussa ja lopussa toistuva Euroviisujen tunnusmelodia ja meitäkin parinkymmenen biisin jälkeen sen verrran puuduttaa, että päätettiin lähteä joelle nauttimaan auringon viime säteistä.



Photo: Anneka

Harmiksemme huomattiin, ettei tässä meidän lähellä oikein pysty katselemaan mistään kohdin auringonlaskua, joki on juuri väärässä kulmassa jotenkin. Pikku spotti kuitenkin löydettiin, jossa juotiin yhdet Desperadosit ja sen päätteeksi mentiin vielä juomaan weinschorlet laivaterassille. Se keinui aavistuksen verran aina kun toinen laiva meni ohi. Aavistus on juuri sen verran vähän, että alkaa epäilemään päässä heittävän. Pelattiin Bon Appetit -tietokilpailua ja päätettiin lähteä katsastamaan loputkin ESC-videot.


Matkan varrella tosin poikettiin pimeään ja suureen leikkipuisto-laivaan. Siellä oli hyvin jännää eikä liukumäkikään ollut mistään kesyimmästä päästä!




Photo: Anneka

Photo: Anneka

Annettiin oikein pisteet kullekin kappaleelle ja niitä vertailtiin. Omiin suosikkeihi lukeutuu tällä hetkellä Unkari, Ranska, Iso-Britannia, Belgia, Italia ja Armenia.


Translation: My little sister arrived in Berlin and we celebrated it by enjoying a nice meal on our balcony, watching Eurovision Song Contest preview videos, going for a nice walk in the neighborhood and watching more ESC-videos. We watched them all and now we know our favs for the time being. Mine are Hungary, France, UK, Belgium, Italy and Armenia.

2 kommenttia :

  1. Hey!

    Now i'm back from Berlin and finally have a chans to check you your blog! And I'm so glad I'll have google chrome as my webreader, it translates your finnish to swedish automatically and I can enjoy your blog even more than just the pictures! I really like it and had allready saved the page as one of my favourites. :)

    I'm looking forward to follow your adventures in berlin and hopefully we'll se each other at Rosie's again!

    xoxo Linda

    VastaaPoista
  2. Hi Linda!

    I'm happy you visited my blog and even better left a comment :) Thank you very much! Yeah google translate is quite all right, sometimes it just makes non sense, specially with Finnish, but I guess you might get the main points, haha :) hoppas att vi ses! :D Gonna check your blog, too!

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>