tiistai 29. maaliskuuta 2011



Uusia herkkuja ruokapöytään


Lähiaikoina olen koittanut syödä vähän erikoisemmin. Tai ainakin tehdä uusia valintoja. Viime viikolla käytiin (taas vaihteeksi) Humanuksessa syömässä. Käydään siellä siksi, kun hintalaatu-suhde on niin kohdallaan. Kaikki annokset ovat niin halpoja, että vallan mainiosti voi valita ainakin kaksi annosta yhden sijaan.

Otin artisokkaa gorgonzolakastikkeessa ja juustokurrutuksella. Olin kerran aikaisemmin syönyt artisokkaa, enkä yhtään muistanut miltä se maistui. Luulin että voimakkaammalta. Tämä oli vähän tällaista juustopuuroa, mutta ihan hyvää juu.


Pääruuaksi grillattuja jättikatkarapuja kera salaatin ja remoulade-kastikkeen. Ei moittimista. Paitsi että jos pelkästään tuon olisi ottanut, niin ei kyllä karmiva nälkä olisi lähtenyt.


Jälkkärijuomat lähdettiin nauttimaan Rock und Vikinger Bariin, jossa ei oltukaan käyty aikoihin. Viimeksi kai silloin kun asuttiin Berliinin ekassa kämpässämme siinä lähistöllä.

Juotiin sarvista mettä eli hunajaviiniä! Classicin lisäksi tarjolla oli varmaan kymmentä eri makua. Valitsin chilin. Oli tosi hyvää ja koukuttavaa. Tuota pitää saada ehdottomasti toistekin!


Loppubonuksena tämänhetkiset leivänpäälliseni: suolakurkkuja ja herneenversoa (se ei kyllä näytä herneenversolta mutta jotain herneyrttiä se oli). Suolakurkkuja ei olla ostettu pitkään aikaan, kun viimeksi ostettiin pahoja, mutta nuo tillimausteiset ovat toimineet. Testattu jo kahta eri merkkiä!


Translation: I've been trying to eat and drink something special and unusual. At Humanus I chose artichokes with gorzonzola sauce and cheese topping and grilled giant shrimps with salad and remoulade sauce. I also tasted some chili flavourer honeywine at Rock und Vikinger bar. It was delicious! I got addicted :) At the moment I'm decorationg my bread with pickles and branches of green pea.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>