torstai 24. maaliskuuta 2011



Mitä on Berliinin takana?


Viikonloppuna tempaistiin ja lähdettiin maalle! Mikon täti asuu väliaikaisesti parin tunnin matkan päässä Berliinistä, joten tilaisuus oli suorastaan oiva. Me matkustellaan tosi vähän. Silloin kun on aikaa ja rahaa, lennetään Suomeen. Sen lisäksi, näiden kolmen ja puolen vuoden aikana, käväistiin kerran Potsdamissa (joka sijaitsee Berliinin C-alueella), ha!

Photo: Mikko

Ajettiin S-Bahnilla Lichtenbergiin, jossa vaihdettiin junaan, jonka määränpää oli Puola! Me ei tosin ihan sinne asti matkattu, mutta helppoa ja nopeaa olisi joskus vaikka tehdä viikonloppu- tai miksei ihan päiväreissukin ulkomaille. Tosin tuntuipa tämäkin reissu ulkomaanmatkalta, kun niin eri maailmaan saavuttiin.





Lichtenbergissä oli hienot seinät. Meidän junassa oli kaksi vaunua, ja ohjaamoon oli avoin ovi, että kivat oli näkymät. Konduktööri-neiti tarjoili kahvia ja puhui meille puolaa.








Jäätiin pois Seelowissa, jossa odoteltiin kyytiämme saapuvaksi. Nautittiin aurinkoisesta säästä ja hämmästeltiin kuinka missään ei ollut mitään. Aina välillä yksittäinen auto saattoi ajaa ohi. Jokaisella oli sama rekisteritunnuksen alku. Jossain kauempana kuului kummallisia eläinten ääniä.








to be continued...


Translation: On weekend we headed to countryside! It was very exciting and nice - felt like traveling abroad, because we never really travel anywhere: only to Finland and oh yeah once we went to Potsdam. Sun was shining and suddenly everything looked so different from Berlin. We could have traveled to Poland with our tiny train, but we stepped out at Seelow...to be continued!

4 kommenttia :

  1. kaunis nainen ja ihanat hiukset<3

    VastaaPoista
  2. Hihii, mullakin on muutamia kuvia napsittuna noista Lichtenbergin seinistä :D Ovat siinä sopivasti matkan varrella kun menee mentorin juttusille :P

    Kirjoittelehan pian lisää reissustanne :)

    VastaaPoista
  3. Hauskaa! Koitan tässä saada aikaiseksi jatkaa tarinaa. Kuvat on jo valmiina, enää pitäisi kirjoittaa. :)

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>