tiistai 25. tammikuuta 2011



Intialaista ja Kimbleä


Museon
jälkeen käväistiin Mediamarktissa vähän tutkimassa ja mm. testaamassa 3d-telkkaria ja kuulokkeita. Oli vallan mielenkiintoista.


Matka jatkui Weddingin siimekseen, käytiin istahtamssa yhdessä kulmakuppilassa, jossa oltiin jokunen kerta käyty niillä mestoilla asuessamme. Paikka oli kokenut muodonmuutoksen ja fiinistynyt oikein kunnolla.



Olut maistui kuitenkin hyvältä siinä intellektuellin keskustelun lomassa.



Ja suolatikut ja minibrezelit. Ei tullut mieleen mitään hyvää ja halpaa ruokapaikkaa, joten matkattiin ratikalla kaupungin parhaimpaan intialaiseen - Katrin luo!




Tosi hyvää kanaa ja raitaa ja riisiä ja tuo kasvis-linssimuhennos oli myös ihan napakymppi. Ihasasti sointuivat kaikkien maut yhteen.



Aterian jälkeen päätettiin vielä lähteä käymään Simon-Dach-Strassella vetäisemässä parit pelit ennen bussiin hyppäämistä.



Olin nimittäin kuullut tästä Paul's Metal Eckistä löytyvästä elektronisesta Kimblestä ja halunnut kuulemastani lähtien sitä päästä koittamaan. Nyt oli oikein otollinen hetki: Olin ajatellut kyseisetä peliä, koska Tiia oli kylässä. Lisäksi siitä oltiin juuri puhuttu koulussa! Ja nyt kun lähistöllä satuttiin olemaan niin mikä jottei!


Photo: Katri

Photo: Katri


Photo: Katri

Ensimmäinen kierros meni harjoitellessa, mutta kyllä sen toisen sitten ansaitusti voitin :)

Photo: Katri

Translation: After-museum activities: Testing stuff at Mediamarkt, tasting beer deep in Wedding while having intellectual discussions, enjoying awesome Indian food a la Katri and playing electronic "Mensch, ärgere dich nicht" at Paul's Metal Eck in Simon-Dach-Strasse.

2 kommenttia :

  1. Ahahaha, en tiiä miks mut nauran ihan hulluna tuolle ensimmäisen kuvan mangustilaumalle :D

    VastaaPoista
  2. Se oli kyllä huvittava tilanne. Tuosta ne sitten kaikki käänytivät katsomaan olkansa yli.

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>