sunnuntai 14. marraskuuta 2010



Jos sun avaruuteen mentävä on, ja sun määränpää oisi Orion, tähdet muut ois mulle pelkkää mustaa vaan


Kuten ystäväni Facebookissa epäili, mulla taitaa olla aikamoinen neuloosi. Tämäkin päivä on kulunut neuloessa. Tai olen minä jotain muutakin tehnyt: joulupukin apulaisen tehtäviä hoidellut ja pitänyt omaa askartelupiiriä (siis ihan itselleni vaan).

Kapsu kävi myös moikkaamassa: makoilemassa ja höpöttelemässä mun kanssa. Oli mukavaa :) On ollut välillä vähän yksinäinen olo kun Mikko on Suomessa käymässä, vaan onneksi ei ole enää kuin pari päivää ja huomenna mulla alkaa koulu! Aika jänskää!

Varsinaisena aiheena asu-asiaa: lähes viikon takainen look jonka rakensin uusien kenkien ympärille:









Leopardisukkikset on aika ohuet, sellaiset läpikuultavat melkeinpä, joten puin niiden alle mustat legginsit. Lisäksi tuollaista kerrospukeutumista ja hartiaseudun lämpöisenä pitämistä. Mulla on selkeästi nyt sellainen löysä kausi. Klubillakin olin perjantaina pukeutuneena äidin vanhaan alushameeseen, jota pidin mekkona, niin kuin kerran aikaisemminkin. Tällä kertaa jätin vaan vyönkin pois. Oli tummat jänskät sukkikset, uudet kengät, pom pom -huivi poncomaisesti hartioille levitettynä ja tukka ylhäällä isolla nutturalla. Ei tullut kuvaa otettua, mutta kivalta näytti ja tuntui.



Mutta jos nyt palataan tähän lookkin, josta on kuviakin, niin tein tuollaisen silmämeikin, jossa alaluomella vain petroolinsinistä (vai mikä toi ois?) luomiväriä vähän ja ylös tein kunnon rajaukset kasvomaalilla ja siveltimellä. On siinä luomiväriäkin, vaikkei kuvassa paljon näykään.

Kohta pitäisi mennä nukkumaan, kun aamulla aikainen herätys, mutta ehkä nautin iltapalaksi vielä Begly Uttyn ja vähän perunataskuja, kasvispuikkoja ja kevätkääryleitä majoneesi ja tabasco -kuorrutuksella. Tällaisilla seteillä oonkin elänyt tässä kolme päivää. Itselleen ei ole ollut inspiroivaa kokata, vaan ehkä huomenna voisi loihtia jotain jännää pitkästä aikaa.



Translation: Daily look from last week. First look with my new shoes! Today I've been knitting and doing other stuff as one of Santa's little helpers :) Tomorrow I will start my German course, pretty excited! Now some Ugly Betty and food before going to sleep.

2 kommenttia :

  1. mm. tuossa viimisessä kuvassa oleva tyyli on aivan ihana! tykästyin kovasti :) ...erityisesti nuo veikeet sukkikset on suloiset!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Näyttää tuo violetti sopivan kivasti ruskean sävyihin. Itse asiassa noi sukkikset on sellaista ei edes kovin venyvää harnomaista kangasta, mutta just noin niitä voi hyvin pitää :)

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>