sunnuntai 17. lokakuuta 2010



Keittiössä suhisee

Yksi päivä suoritin maustehyllyn inventaariota ja päätin järjestää pusseissa vielä oleville mausteille purkit.


Tähän tarkoitukseen kävi mainiosti erilaiset lasipurkit, joista liuotin etiketit pois. Ensisijainen ajatukseni oli ihan kunnolla pimauttaa purkit lasimaaleilla, vaan kävikin niin etten löytänyt lasimaaleja mistään ja meinasin vallan hätääntyä. Lopulta päätin tyytyä akryyliväreihin ja yksinkertaisuuteen, mikä oikeastaan olikin hyvä. Mausteet itsessään ovat niin ihanan värisiä, että mitäpä sitä sen kummempia sotkemaan.



Olen kyllästynyt ainaiseen taisteluun tuoreen korianterin kanssa. Kun sen ostaa kaupasta ruukussa, kestää se ehkä seuraavaan päivään, korkeintaan. Vaikka mitä tekisi. Niinpä viimeisin liikkeeni olikin ostaa kuivattuja korianterinlehtiä.



Muita uusia tulokkaita on tandoori masala (joka sopii kanamausteeksi vaan niiiin hyvin) sekä jeera eli juustokumina, jota olenkin kaipaillut. Tandoori Asia-kaupasta mutta kaksi muuta Hackescher Marktin maustekojusta, kuten myös seuraava lahja:



Huhmar eli mortteli eli jee! Vuosi tuli sinniteltyä ilman ja se on aika paljon se. Myös seuraavan lahjoituksen myötä elämänlaatu on parantunut huomattavasti:



Paistinpannu! Ja hyvä pannu onkin. Nyt kyllä kelpaa kokkailla ihan mitä vaan. Munakastakin pääsee koittamaan. (Huonolla pannulla mission impossible.)

Eikä siinäkään vielä kaikki. Saatiin Mikon vanhemmilta myös ihanat Muumi-lasit:




Mahtavuutta kerrakseen! Kiitos.


Translation: I made spice jars using different kind of glass jars (on their way to garbage). Before painting names with white acryl I of course removed the labels. Other cool stuff in our kitchen: a mortar, a new super frying pan and lovely Moomin glasses, thanks to Mikko's parents! :)

2 kommenttia :

  1. oon jo viikon jäles blogien lukemisessa, hui! Ihania noi maustepurnukat, mäkin haluan ja varmasti joskus hankinkin!

    VastaaPoista
  2. Thanks! :) Niistä tuli kyllä tosi söpöjä. Kiitos laajan lasipurkkivalikoiman, joka on päässyt kertymään. Erityisen hauskan tuosta joukkiosta tekee varmaankin juuri se että kaikki purkit ovat erilaisia :)

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>