sunnuntai 1. elokuuta 2010



Sarah30

10.-11.7.2010

Lauantaina nukuttiin niin pitkään kun kyettiin. Illemmalla ryhdistäydyttiin ja kömmittiin ulos kuumasta kotiluolasta. Käytiin Annekan kanssa hakemassa muutamia kylmiä virvokkeita kioskilta ja alakerran kiinalaisesta nuudeleita ja mentiin lähipuistoon fiilistelemään kesää.


Photo: Anneka


Maalattiin Sarahille synttärilahjaksi kaulakorut.

Tein tuommoisen kaksipuoleisen.


Photo: Anneka

Maalattiin myös omat naamamme. Jonkin ajan kuluttua pojat (Mikko ja Juho) liittyivät seuraamme.



Anneka oli ihan paniikissa noista jonkin sortin koppakuoriaisista, joita siinä välillä pörräsi ympärillä.


Pelattiin korttia ja kuunneltiin miten pronssipelissä käy. Piti kuitenkin tarkistaa tekstiviestitse isältä, oltiinko päätelty oikein. Alkoi tulla pimeää ja puiston isolla screenillä ruvettiin näyttämään jotain sunrise ja sunset juttua samasta puistosta. Meillä oli kuitenkin kiire Kauflandiin, joka oli auki 23:30 asti, joten lähdettiin.


Just ehdittiin suorittaa ostokset. Uutta suihkepulloa koitin vielä epätoivoisesti etsiä kun tultiin häätämään kassajonoon siitä.


Tehtiin illalliseksi cevapciceja, kolmeja erilaisia perunataskuja, mozzarellatikkuja ja chilidippiä. Ruokajuomaksi sopi keltainen limsa. Joku pätkä taidettiin katsoa, tosin enköhän nukahtanut kesken kaiken.

Sunnuntaina oli sitten Sarahin 30-vuotissynttärit ja suunnattiin kohti Flughafenseetä, missä kemut alkoivat. Päivä oli hyvin kuuma, eli täydellinen biitsipäivä.

Päivänsankari


Uusin ihastus: Club-Mate Cola! Sisältää luonnolista kofeiinia matesta, kolapähkinästä, teestä ja kahvista sekä paljon mausteita. Nam!


Olihan siinä vähän tallaamista U-asemalta rannalle, mutta lopulta päästiin oikealle biitsille.


Annettiin lahjaksi myös kansio nuoteille.


Marc & Sarah




Mikko ja Juho tulivat vähän myöhemmin ja olivat keksineet ihan näppärän systeemin pitää juomansa vähän pidemmän aikaa viileinä: Lasipulloon juoma (joku lonkeromainen sekoitus oli kyseessä), jääpaloja, pullon ympärille villasukka, foliota ja villasukka.


Oma sekoitukseni alkoi muistuttaa teetä, yhh!


Onneksi oli tarjolla kylmää kaljaa, jee!


Photo: Mikko

Vedessä oli ihanaa lillua. Annekan kanssa polskuteltiin vihreän patjamme kanssa (kuvassa tosin Juho). Olisi tehnyt oikeastaan mieli vaan pysytellä vedessä. Rannan hiekka oli niin kuumaa että sain siitä ehkä palovammoja. Hullua!


Photo: Mikko


Photo: Mikko

Tuli vähän outo olo.


Photo: Mikko

Siinä illemmalla porukka sitten lähti siirtymään kohti Treptowerparkia, jossa bileet jatkuisivat grillailun merkeissä. Meidän jengi suuntasi ensin kotiin, jossa siistiydyttiin ja siinä ohessa tehtiin kylmät drinksut samantien nautittaviksi sekä mukaanotettaviksi.



Photo: Anneka

Puistossa oli jo hämärää kun saavuttiin paikalle. Löydettiin kuitenkin iloinen synttäriseurue ongelmitta.

Photo: Anneka

Photo: Anneka

Photo: Anneka

Onnistui se bratukoiden paisto pimeässäkin ihan jees.


Photo: Anneka

Annekalle tuli pipi jalkaan. Onneksi ensiapuryhmä oli paikalla.


Photo: Anneka

Puolenyön aikoihin piti työssäkäyvien ihmisten lähteä nukkumaan. Meidän matkamme vielä jatkui. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.


Translation: After waking up on Saturday the 10th we went to the nearest park to eat some china noodels, enjoy cold beverage and paint necklaces for Sarah, who had a birthday patry the next day. Mikko and Juho came a bit later. We played cards and went to Kaufland to buy stuff (mostly everything to eat and drink). Sunday started at the Flughafensee. My first swimming this Summer. It was so lovely! I would have wanted to stay in the water the whole time :) In the evening the party continued at Treptower park, were we grilled and chilled. It was a really nice birthday party, thank you! At midnight people had to leave to be able to work the next day. Our night contienued... :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>