maanantai 17. toukokuuta 2010



"Kylpyläreissun" aarteet

Jostain kumman syystä sanon pesulaa usein vahingossa kylpyläksi. Tässä jutussa ei siis ole kyse mistään sen yleellisemmästä kuin pyykinpesusta. Hauskaa voi tosin sekin olla.


Meillä kun ei sitä omaa pesukonetta edelleenkään ole, niin käydään läheisessä Waschsalonissa pyykkäämässä. Tällä kertaa lähdettiin Tiian kanssa samaa matkaa. Yhteensä pestiin 7 koneellista (mulla jäi kotiin vielä 3-4 odottamaan... vähän tuppaa kertymään).



Tungettiin pyykit koneisiin ja maksettiin koneet pyörimään. Ne odotettavat 47 minuuttia päätettin käyttää käymällä parissa kaupassa.

Ensimmäiseksi piipahdettiin tekstiileitä halvalla myyvään Zeemanin. Ajattelin sukkia katsella jos puoli-ilmaiseksi saisi. En ollutkaan tajunnut että siellä on niin paljon tavaraa ja oikeasti hienojakin juttuja! Mukaan lähti siis:

Valkoinen söpö paituli. Okei, tämä oli jotain 6-7- euroa, eli vähän kalliimpi, mutta juuri tuollaisesta olin salaa haaveillutkin.


Toppi parilla eurolla. Hyvä vihreä ja kivoja kukkasia. Olin oikein yllättynyt - tämähän on hieno.


Sukkia kolme kahdella eurolla.


Eurolla peruspätevä aurinkolasipussukka. Nyt voin siis ruveta kuljettelemaan uusia arskoja matkassa. Mukana tuli vielä tuo kankaanpala, jonka laitan väliin niin, ettei sangat hankaa laseja. Kerrankin meinaan tehdä tämän oikein.


Vihreä kukkanen, jossa kiinnitysvaihtoehtoina on pampula, klipsi ja hakaneula. Alle euron taisi olla tämäkin.


Jatkettiin varsinaiseen kohteseen, eli dm:mään suorittamaan kosmetiikkahankintoja. Meillä oli aluntein syksyllä dm tien toisella puolen, vastapäätä kotia, mutta aika pian se suljettiin jonkin vesivahingon takia.

Päätin kokeilla alverde-sarjan herkän ihon yövoidetta, kun se ultra herkkä oli niin tuhtia. Tämä on ollut juuri passeli.


Pitkästä aikaa kernseifea tukanpesuun. Totta puhuen en tarkalleen tiedä mitä tuo on. Kai vähän kuin mäntysuopaa, sillä tuolla saksalaiset takkutukat rastansa pesevät. Tämä vaan oikeasti tuoksuu hyvältä!


Naamioita lähti perinteisesti mukaan muutama. Tällä kertaa keskityin ihoa puhdistavaan valikoimaan. Thermo-maskea jo kokeilinkin ja ai että oli jännää! Saman tien alkoi naamaa kuumottaa kuin olisi saunaan työntänyt pään. Hyvin hikosi. Naamio pestiin pois jo muutaman minuutin jälkeen. Hauska kokemus!


Onkohan tuo Balea jokin uusi merkki, kun ei ole sattunut aikaisemmin silmään. Joka tapauksessa se nyt testissä. Dm:n oma halpismerkki. Tuo vartalokuorinta on jotain taivaallisen tuoksuista. Yleensä vanilja ja kookos tuntuvat minusta turhan imeliltä, mutta tässä tuo yhdistelmä on vain silkkaa herkkua. On myös tehokkaasti kuoriva, eli ehkä tästä saadaan mulle sugarscrubin korvike.


Suihkusaippuaksi mitäpä muutakaan kuin sitrusta. Energisoiva Dove aamuksi ja Balea illaksi.


Garnierin Bodytonicia en edelleenkään ole valmis vaihtamaan, vaikka maksaakin 5-6- euroa. Ohelle hankin kuitenkin pari-kolme euroa halvemman bodycocoonin, jolla voi kunnolla läträtä koko kropan. Tonicia siis vaan sinne missä sitä tarvitaan.


Niin suloisia nenäliinoja tuli vastaan etten voinut olla ostamatta. 3x5 paketilla oli hintaa alle euron. Miksei nenäliinapaketit voisi aina olla näin kivoja?


Pyykit olivat pyörineet, joten lapattiin ne takaisin laukkuihin ja lähdettiin vetämään kohti kotia. Mukavasti sattui satamaan, joten kotiin päästyä olo olikin vähän kuin olisi kylpylästä tullut.


Translation: Because we still don't own a washing machine we use the nearest Waschsalon to do our laundry. Last week we went there with Tiia and had together 7 bags (=7 machines). Well, no one wants to go there every day eh? At the same time we visited Zeeman and Dm. This is what I bough, and everything was cheap.

2 kommenttia :

  1. Tässä viimeisessä kuvassa tukkasi näyttää vallan ihanalta! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Niin kyllä näyttää :) Tekee mieli värjätä taas mustaksi :)

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>