keskiviikko 26. toukokuuta 2010



Doesn't mean I'm weird and doesn't mean I need to be in therapy



Eveliina haastoi minut jo jonkin aikaa sitten kertomaan omituisista tavoistani. Kuinka vaikeaa! En ole keksinyt yhtään mitään, vaikka olen tässä koittanut pohdiskella. Tykkään kyllä oudoista jutuista ja tapojakin minulla on, mutta että outoja tapoja. Ei kai? Vai tuleeko jollekulle jotain mieleen?

However, mieleeni muistui, että olen tehnyt tämän haasteen joskus aikaisemmin, ja löytyihän se sieltä Livejournalista. Tässäpä siis korvikkeeksi muutaman vuoden takaisia ajatuksia aiheesta:


Original photo: ann_eka

"03 helmikuu 2006 @ 19:54

Omituiset tapani

Otin haasteen vastaan ja päätin vuorostani paljastaa viisi outoa tapaani. Aluksi ajattelin niitä löytyvän pilvin pimein, mutta hetken pähkäiltyäni huomasin mieleni kelluvan tyhjyydessä. Pienellä viiveellä tajusin, ettei minulla ehkä sittenkään ole niin paljon outoja tottumuksia. Tapoja minulla kylläkin on, mutta suhteessa minuuteeni ne ovat aika normaaleja. Olen omituinen koko tyttö. Mitä teen, miten teen, mitä jätän tekemättä, miten ajattelen, miten toimin - kaikki perustuu omituisuuteen. Outoa on olla toistamatta hyväksi havaittuja kaavoja. Voinhan kuitenkin yrittää pinnistää muutaman normaalin omituisen piirteen minussa:


Photo: ann_eka


- Vaikka äidinkieleni on käsittääkseni suomi, unohtelen uskomattoman usein arkipäivästenkin esineiden (ja asioiden) nimiä. Korvaan ne uusiosanoilla, eli mitä nyt suustani silloin sattuu tulemaan á la äänihuulet, kieli ja muu suu. Esimerkiksi lähipäivinä pieni sivuttaisheiluttelu on ollut "lulluttelua" ja muovitasku "löpsykkä". (2010 edit: nykyään suustani tulee useammin vääriä sanoja: ylähylly ylähullu ja kun meinasin ehdottaa Mikolle hierontaa, pääsi suustani "Mitenkäs se ois se huor...")


Original photo: ann_eka


- En voi pukeutua samalla tavalla peräkkäisinä päivinä. Yläasteesta lähtien olen pukeutunut viikon jokaisena koulu- tai työpäivänä eri vaatteisiin. (2010 edit: periaate pysynyt, mutta muutaman kerran lipsunut. Ja vaatteista kun puhutaan, niin onhan se nyt vähän outoa että joka päivä töissä tiettyyn aikaan livahdan vessaan toviksi kuvailemaan itseäni)


Photo: George


- Siitä lähtien kun opin katsomaan itseäni peilien avulla eri suunnista, on hiusten asetelusta muodostunut minulle pakkomielle. Itse asiassa siitä lähtien joka päivä on ollut bad hair day. On pirun vaikeaa saada tukkaa näyttämään hyvältä joka suunnasta. (2010 edit: ihanaa omistaa rastat, ei ole niin nökönnukaa.)


Photo: ann_eka


Nuo tuli noin äkkiseltään mieleeni. Editoin, jos pari vielä satun keksimään!

Nimim. Outo, mutta onnellinen... and I'm proud of it :D


EDIT:

- En pysty nukkumaan jos pussilakanan ja sen sisällä olevan peiton välissä on tyhjää tilaa siinä yläpäässä. Nyt kun tarkemmin mietin, niin epäilen sairaiden unieni johtuvan näistä kiperistä tilanteista. (2010 edit: kyllä niiden on edelleen hyvä olla tiiviisti yhdessä. Jokus tosin saatan olla niin väsynyt, ettei millään ole väliä. Unet on kyllä säilyneet outoina, muttei niitä ihan tavoiksi voi laskea.)

- Haalin hirveästi reseptejä lehdistä ja muista lähteistä, enkä kuitenkaan toteuta niitä koskaan. Joskus ehkä saatan ottaa vähän mallia, mutta kuitenkin menee aina soveltamiseksi... ( 2010 edit: en haali enää ja ne haalitutkin jäi Suomeen. Reseptien käyttö on niin ahdistavan rajoittunutta. Ideoita niistä voi joskus saada toki.)"


Original photo: Kapsu


Saa tehdä, ken haluaa! Musta on kiva kyllä lukea, jos jollain on jotain omituisia tapoja. Ja jos ei ole omaa blogia, niin saa vaikka kommentoida tähän :)


Original photo: ann_eka


Translation:
Eveliina challenged me to reveal 5 weird habits of mine. Pretty difficult! I was thinking and thinking but didn't come up with anything. If you've noticed something, please tell me :) However I found my 4 years old writing about the same issue. Back then those habits where:
1) I invent weird words when I don't remember the correct word for something.
2) I can't wear the same outfit next day and actually I've tried to wear each garment maximum once a week.
3) I'm obsessed with my hair and its shape, it has to be huge and since I don't really have an occiput, I have to create one by backcombing my hair.
4) I can't sleep if there's an empty space between my blanket its cover.
5) I collect recipes, though I never use them.

4 kommenttia :

  1. hauskaa, että oudot tavat on säilyny! :D.

    VastaaPoista
  2. jotkut ovat muuntautuneet olosuhteiden ja ajan hengen mukaan :}

    VastaaPoista
  3. Eksyin tänne ekaa kertaa, kivalta näyttää ja kaunis on kirjoittajakin :)

    Mulla on ihan samoja oikeastaan kaikki nää kohdat, mutta etenkin toi pussilakanajuttu. Oon luullu ettei kellään muulla oo samaa ongelmaa!! Ja kaikista rasittavinta asiasta tekee se, että jostain syystä mun olevinaan hieno täkki on kaikkii lakanoihin hitusen liian iso. Sitte se tunkee ulos sieltä jalkopäästä ja jättää tyhjää yläpäähän. Argh..

    VastaaPoista
  4. Kiitos kehuista :) Noi nukkumisasiat on tärkeitä! Mulla pitää olla myös jotain haarovälissä ettei polvet hankaa toisiaan :D

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>