maanantai 8. maaliskuuta 2010



Perjantai osa 1/3

Kaupungilla

Perjantaina heräiltiin siinä omia aikojamme ennen puolta päivää. Nautittiin aamiainen, otettiin asukuvia, ja kuka mitäkin puuhaili. Itse taisin koittaa mikrofonia ja Mikko yritti saada pianosta hassuja ääniä.

Photo: Aleksi

Taisinpa jo aamulla aavistaa päivän värin olevan keltainen.


Photo: Anneka


Lähdettiin hyvissä ajoin kaupungille. Ilma oli aurinkoinen mutta ärsyttävän kylmä ja tuulinen.

Photo: Anneka

Päälle siis toppatakki. Keltainen. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä ratikalla Frankfurter Torin Humanaan ja käydä Bersarinplatzilla levykaupassa.


Photo: Anneka

Ratikassa keltaista. Pysähdyttiin kuitenkin matkalla Prenzlauer Bergiin. Pojat kävivät tsekkaamassa levypaikan, joka edellisenä päivänä oli kiinni. Ei löytynyt mitään.


Photo: Anneka

Käveltiin siitä sitten Schönhauser Alleeta pitkin pohjoiseen kohti Arcaden-ostoskeskusta. Fuck Fashionissa piipahdetiin. Käpläsin siellä sukkia ja aurinkolaseja, mutta päätin sitten olla tuhlaamatta. Hyvä mä!


Photo: Anneka

Keltainen teline levykaupan edustalla.


Arcadenissa vähän ostelin. Henkkamaukasta keltaiset sukkikset ja New Yorkerista mustat tosi kiiltävät legginsit. Niin ja äidille toiveesta about 20 naamiopussia. Toivottavasti valikoin hyvin?



Siitä lähdettiin sitten Neuköllniä kohti, kun ex-kämppis oli suositellut yhtä levykauppaa. Pari metropysäkin väliä käveltiin, eikä löydetty kauppaa. Ärsytti.



Tällä kertaa mulla oli huonot kävelykengät. Onneksi Anneka pelasti ja vaihtoi hetkeksi. Toisaalta olin myös niin nälkäinen, että kiukutti.



Muutkin olivat nälkäisiä, joten suunnaksi Frankfurter Tor! Käytiin syömässä siinä aukiolla olevassa meksikolaisessa. On muuten ihan ensimmäinen paikka Berliinissä missä ollaan käyty syömässä, minä ja Anneka. Oli aika nostalgista! (+ keltaiset seinät)


Photo: Aleksi

Paikassa kannattaa ehdottomasti tajuta pyytää tarjouslista, jota ei automaattisesti tuoda pöytään. Muuten hinnat olivat aika kalliita Berliinin hinnoiksi. No, meksikolainen ruoka ei myöskään ole halvimmasta päästä. Hyvä Mikko joka huomasi tarjouskyltin ulkopuolella!



Söin quesadillas juusto-sienitäytteellä ja oli kyllä hitsin hyvää. Ohessa tietty salaattia, jalapenoja, salsaa, creme fraichea, guacamolea ja mitä kaikkea. Annekan kanssa otettiin perinteisesti ruokajuomiksi lambruscot.

Ruuan jälkeen lähdettiin nopeasti jatkamaan matkaa. Itse halusin käydä siinä viereisella Humana-kirppiksellä. Tiia oli löytänyt sieltä kaikkea ihanaa ja kertonut että siellä olisi ihan uusi valikoima. Mulla oli alle puoli tuntia aikaa löytää jotain. Hätäpäissäni kahmin käsivarsille tavaraa. Juuri ja juuri sain sovitettua vaatteet ja valittua mitä ostaisin. Vähän harmittaa kun en ehtinyt kunnolla tutustua valikoimaan. Tein kuitenkin kivoja löytöjä: kukkahameen, keltaiset shortsit, mustan pitkän paidan jossa kiva valkoinen printti (ja jonka tekstiä en perinteisestikään tajunnut) ja sitten sellaisen mukavan värikkään vaatekappaleen, jota luulin hameeksi, mutta joka onkin vissiin toppi. No, monikäyttöinen ainakin. Kuvia jossain vaiheessa.

Aleksi löysi muutaman levyn Densestä (vaikutti hyvältä paikalta) Ja tyytyväisinä suunnattiin kotia kohti aloittelemaan.

To be continued...

Translation: This is Friday part 1/3. We went shopping and ate some mexican. It was an yellow friday. Stay tuned to see our party-outfits for the night.

2 kommenttia :

  1. Teilläpä on tainnut olla hauskaa ....kiitos hyvin valikoiduista naamioista - kyllä nyt kelpaa kesää odotella naamataulua hemmotellessa.

    VastaaPoista
  2. No niin! Oli! Hyvähyvä, ollos hyvä. Hauskoja naamiaisia!

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>