keskiviikko 20. tammikuuta 2010



Mission impossible completed!

Kuten aikaisemmissa postauksissa saatoin mainita, viime viikonloppuinen missioni oli selvittää eräs biisi. Ainoa mitä biisistä tiesin, oli että se tuli läheisessä kulmakapakassa ennen joulua, kun vierailtiin siellä vanhempieni kanssa ja innostuttiin soittamaan jukeboksia.

2 eurolla saa 12 biisiä, ja niitä 2-eurosiakin meni jokunen, oli siis mahdotonta muistaa mitä biisejä tuli valittua, etenkin kun välillä saattoi säkällä jotain laittaa tulemaan, ja valkkaajia oli neljä. Anyways, biisi oli rytmikäs ja nainen lauloi. Muistin valinneeni jossain vaiheessa raidan, jonka kuvauksessa luki Summer ja jotain. Tultiin sitten siihen johtopäätökseen tuolloin, että biisi olisi Donna Summeria.

Edellisen viikonlopun olin kuluttanut kuuntelemalla kyseistä daamia, eikä mikään biisi oikein tuntunut oikealta. Oli siis lähdettävä tsekkaamaan se jukeboksi.

Tehtävään sonnustauduin näin:

Talviversio yhdestä viime kesän asusta, joka sai muistaakseni äänestyksessä pyöreät nolla ääntä, btw.



Koska en uskaltanut mennä baariin yksin, olin pyytänyt tuekseni Tiian, joka riensi apuun suoraan tanssitunnilta, sekä muutaman pojan:


Photo: Tiia

Työkaverini saapui ensimmäisenä paikalle, ja pistin 2 euroa koneeseen. Selailin ja selailin ja suutuin. Sitä biisiä ei enää ollut siellä! Pari Donna Summerin biisiä oli, mutta ei kumpikaan niistä ollut mikään mystinen kappale - ihan liian tuttuja.

Soiteltiin sitten muuta musaa ja juotiin olutta. Kävijäkunta tykkäsi meidän musiikkivalinnoista niin paljon, että lahjoitti meille ensin 3 euroa, ja sitten vielä 2 euroa, jotta jatkettaisiin samaa linjaa.


Nämä vanhat papat jaksoivat aina vaan kehua musiikkimakuamme, vaikka biisilista vaihtuikin Rollari-linjalta välillä popimpaan ja nykypäiväisempään. Tulipa eräs 61-vuotias (vai 64?) herramies jopa tanssimaan hakemaan, kun Living next door to Alice paukahti soimaan (hullua, ei hän tiennyt nimeäni).

Sitten, yhtäkkiä se tapahtui! Se biisi tuli! Numeron perusteella biisi oli Roxetten Joyride. No, ei todellakaan ollut. JA totta tosiaan, taisinpa piruuttain valita kyseisen biisin silloin kuukausi sittenkin, eikä tuo silloinkaan soinut.

Edelleenkään ei siis tiedetty mikä biisi oli kyseessä, sanat menivät aika nopsaa, mutta koitin kirjoittaa ylös mitä ehdin myöhempää googlettelua varten... Vaan eipä tarvittu googlea tällä kertaa! Hyräilin biisin seuraan liittyneelle parille, ja heti tunnistivat, että kyseessä on Gloria Estefanin Conga!




Photo: Stefan

Loppuilta kuluikin sitten toistellessa erilaisia sanoja - testattiin mikä näyttäisi kuvassa parhaimmalta. Yläpuolella "Scheisseeeeee".


"Luuuuuuumu"

Lopuksi mentiin vielä meille pitämään pieni iltahartaus: syömään döneriä, soittamaan pianoa ja laulamaan muutama laulu.

Photo: Stefan

Ainakin "Not Fair" ja "Must have been love". Ja suomalaista: "En sinulta rauhaa saa".


EN: My mission was to find out which song we played among other 50 before Christmas in the nearest pub. So, on Sunday I went there to have a beer and to take a look at the jukebox. The song wasn't there anymore! I was depressed so I just had to play something else and drink more beer. I met some friends there and we kept playing songs, because other customers (old men) gave us money to do that. They were really impressed about our music taste. And suddenly it happened, the song was in the air. We checked out which number was the machine playing. It should have been Roxette's Joyride, but it wasn't. (We all know that song.) So, I heard the song but I still didn't know what was it. Gladly Stefan and Anderson, who came later, were able to tell by my humming, that it was Gloria Estefan's Conga. Nice! Mission completed after failing :)


Jälki huom: Mun suomi jotenkin takkuaa, kun en itsekään meinaa saada selkoa kirjoituksestani. En vaan millään saa sanoja selkeään järjestykseen. Ärsyttävää. Ehkä ensi kerralla parempi tuuri. Pahoittelut!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>