perjantai 22. tammikuuta 2010



Kiva ja raikas


Päivä alkoi ihan kivasti. Näytin peikolta.



Aamiaiseksi
  • jyväleipä margariinilla, jäävuorisalaatilla, kanaleikkeleellä, goudalla, kurkulla sekä ripauksella suolaa ja chiliä
  • piparminttutee
  • multivitamiini-porejuoma
  • päivän hedelmäannos: eli juotava appelsiini-mansikkamurska. Jostain syystä en tykkää syödä hedelmiä, vaan nautin ne mieluiten juotavassa muodossa.

Sitten seurasi "kiva", olin unelmoinut jo jonkin aikaa läppärini näppäimistön putsauksesta. Hyvä ja selkeä ohjekin löytyi. Tiesin kyllä mitä olin tekemässä, mutta homma takkusi heti alussa minusta riippumattomista syistä - ruuvit olivat niin hemmetin tiukalla, ettei niitä tahtonut saada irti millään. (Eikä yhtä sitten edes saatukaan).

Näppis saatiin kuitenkin lopulta irroitettua ja rupesin puhdistushommiin, eli lämpöisessä vedessä kera tiskiaineen vähän lilluttelin ja sitä ennen pinseteillä noukin karvoja. Kaikki hyvin tähän asti. Kuivauspuuhaa joudutin hiustenkuivaajalla. Puhalsin kuumaa ilmaa näppäimiin alhaalta päin, kun halusin nähdä mitä takapuolella tapahtuu ja yhtäkkiä yksi näppäin putosikin muodottomana pois. Aikamoinen osa oli sulanut kuumasta ilmasta (mm. space):


Alt Gr on taideteos jo yksinäänkin:


Eipä siinä sitten, googleteltiin uutta näppäimistöä. Aika kiven alla vaan, kun on niin vanha kone. Mulle kelpaisi myös tanskalainen (ä ja ö vaan eri näköisiä) tai saksalainen (y ja z vaihtaneet paikkaa) malli. Laitoin näppäimistön pakoilleen ja kai sen periaatteessa pitäisi vielä toimia - taisi vaan jäädä yksi piuha löysälle, enkä nyt jaksa korjata asiaa, kun on niin vaivalloista.

Sen sijaan asennettiin mulle virtual keyboard, jolla pystyn yksi kerrallaan klikkailemaan kirjaimia. Harjoiteltiin sen käyttöä vielä kirjoitusnopeustestiä pelaamalla. Haha, siinäkin huvit! Uhkailin kirjoittavani seuraavan postauksen tuolla metodilla, mutta tässä Mikon koneelta näpyttelen, kun sattui hetkeksi vapautumaan.



Homma meni siis mokaksi, joten siirryin keittiön puolelle laittamaan ruokaa, haaveissa onnistuminen.



Paistoin 400 g maustamatonta kanaa öljyssä, johon olin sekoittanut mukavasti currya ja paprikajauhetta.



Tässä tulisi nyt näitä värejä! (edellisen postauksen puikko-ateriaan viitaten). Sekaan pannulle pilkottuna: 1 sipuli, 2 valkosipulinkynttä, 2/3 vihreä paprika, 2/3 punainen paprika ja 2/3 keltainen paprika. (Itse en kyllä piittaa vihreästä paprikasta, parempi olisi voinut olla 1 keltainen ja 1 punainen.) Lisäksi 1/2 purkkia kanttarelleja (halusin kokeilla, saattoivat mennä vähän hukkaan) ja 1/2 prk bambunversoja.



Hetki niitä siinä käännellään, kunnes sipulit ovat pehmenneet.


Lisätään joukkoon tölkki kookosmaitoa. Suolattuja ja paahdettuja cashew-pähkinöitä laitetaan joukkoon oman maun mukaan vasta ihan viimeisenä. Itselläni huljahti 1/2 prk.



Pari pussia kananmakuisia nuudeleita.


Photo: Tiia

Ennen pussien avaamista kannattaa vähän taitella nuudelimöykkyjä pienempiin osiin. Mausteet sekoitetaan mössöön ihan ensimmäisenä ja sitten lisätään nuudelit sekaan pehmenemään.



Arvatenkin ruoka on valmista, kun nuudelit ovat vapautuneet keristään. Tässä vaiheessa niitä pähkinöitä sekaan ja tuotosta lautaselle. Sai muuten kehuja ja oli hyvää. Vaikka aina teenkin tämänkaltaista ruokaa, niin kuulin kehittyneeni :)


Iltapalaksi esim. salaatti. "Esim." siksi, että oikeasti tämä oli edellisen päivän iltapala, alun tein evääksi tarkoitettu:


Valmissalaatissa porkkanaraastetta, erilaisia salaatteja, pari kirsikkatomaattia ja maissia. Mukana salaatinkastike. Lisäsin fetaa.

Ulkona on harmaata. Taidan tehdä jotain luovaa.

Summary: I wanted to clean my laptop's keyboard. Everything went quite all right until I started using hair dryed to make it dry faster. The air was surprisingly hot -part of my keyboard melted! Now I have to wait to find a new one. It's not so easy because my laptop is very old. Before I get a new one (Finnish, German or Danish), I have to use a virtual keyboard, clicking every letter with mouse, how nice is that!? Now I'm of course writing from Mikko's computer. Well, at least I managed to cook something nice and all in all eat fresh.

2 kommenttia :

  1. Saturnista erillinen näppis :)

    VastaaPoista
  2. Se on yksi vaihtoehto, muttei hirveen hyvä, kun USB-portti on myös paska ja tykkäisin datailla sängystä käsin.

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>