sunnuntai 10. tammikuuta 2010



Disco Queen

Lauantaina kun heräsin, oli samantien sellainen olo, että tänään voisi vähän vaikka juhlia. Teki mieli liihotella ympäri kämppää drinkkilasi kädessä ja hölmö musa taustalla pauhaten. Suunnittelin, että lähtisin käymään pesulassa ja kosmetiikkaostoksilla, mutta kun oltiin nautittu aamiainen kera aika monen How I met your mother -jakson, oli ulkona jo pimeää eikä enää huvittanut. Meni koko päivä aika lailla myöhäiseksi, mutta todellakin olin suuren unimäärän tarpeessa.

Rupesin siivoamaan Donna Summerin tahdittamana. Suihkun ja ehostautumisen jälkeen punaviiniä ja lasagnea ja lisää sitä How I met your motheria. Sitten Robertille tulikin kavereita ja Tiia palasi leffailemasta.

Reikähame omatekemä. Vyöstä irroitin metallisojen ja tein solmun sivulle. Mustiin rintsikoihin kiinnitin valkoiset irto-olkaimet, jotka solmitaan niskan taa.

Juotiin juomia ja pelattiin Unoa, kunnes kello olikin jo jotain yksi vai kaksi, eikä meillä ollut Tiian kanssa hajuakaan mihin oltaisiin menossa. Äkkiä berlin030.de auki ja sieltä tsekattiin bileitä mahdollisimman läheltä. Meihin vetosi sana "Pantysniffers" ja niinpä sitten hypättiin bussiin ja matkattiin Hauptbahnhofille.



Paikan nimi oli Tape. Tarvottiin (no ei täällä ihan niin paljon lunta ole sittenkään) hetki bussipyskiltä pohjoiseen ja törmättiin harhailevaan poikaan, joka kysyi tiedetäänkö missä Tape on. Ja mentiin sitten yhtä matkaa, kun oivallettiin, että se olisi aidan takana tehdasmaisella sisäpihalla. Ovella portsari sanoi, että tänään on "Horse-Party", mitä ei tajuttu, niin se vielä varmisti että "Gay-Party" ja että oottehan tietoisia. No ei oltu, en tiennyt että hevonen tarkoittaa homoa, mutta esitettiin että oltiin tietoisia ja pulitettiin naureskellen 10 euron sisäänpääsymaksu.



Oli siellä muutama muukin nainen, mutta enimmäkseen siis miehiä. Ensimmäinen ajatus oli, että saapahan ainakin olla rauhassa, ja se kyllä piti paikkansa liiankin hyvin. Oli melkein mahdotonta päästä tungoksessa eteenpäin, kun kukaan ei antanut tietä - kaikki vaan ignoorasivat.



Tanssilattialla olisikin ollut hankala tanssia, mutta onneksi bongasin tuplakorokkeen, jonne tietysti kiivettiin samantien hillumaan, siis kunhan oltiin päästy toiselle puolen huonetta täyden tanssilattian läpi. (Illan mittaa kehitin oikoreitin).


Kuva: Tiia

Uskomatonta kyllä, musiikki oli juuri sitä mistä olin aamulla herättyäni unelmoinut, kunnon discoa! Ainoa biisi minkä tunnistin oli Funky Town. Tämä oli ihan sika hyvä biisi muiden ohessa:



Tanssimista oli aika vaikea lopettaa missään vaiheessa ja niinpä tuo juomapuolikin jäi aika minimiin. Eipä olisi kyllä ollut rahaakaan, kun fiksuina unohdettiin käydä automaatilla.

Kuva: Tiia

Viimeisillä roposilla menin vielä ostamaan kaljan. Ihan tasarahan annoin, mukana pari 5-senttistäkin. Baarimikko katsoi rahoja ja sanoi sen olevan ok, mihin sanoin että se on tasan kolme euroa! Kohteliaana kysyin että haluaako se tipin ja kaivoin loput kolikot rahapussista. Hups, siellä olikin vielä yksi euron kolikko, joka sitten vaihdettiin. Ilmeeni oli kait vähän nyrpeä - baarimikko kysyi miksi. Sanoin olevani köyhä, mihin hän vastasi kysymällä, että haluanko shotin! Siinä sitten juotiin niiden kahden miken kanssa Jägermeisterit "suomalaiselle köyhälle tytölle". Epäili minun olevan Puolasta, eikä suostunut kertomaan syytä ennakkoluulolleen, vaikka kuinka tivasin.


Kuva: Tiia

Kerrankin oli muuten naistenvessaan suht lyhyt jono. Suht siksi, että suurin osa jonottajista oli homopareja. Joku naishenkilö tästä vetäisikin herneen nenäänsä ja kävi läksyttämässä miehiä, että tämä on edelleenkin naisten vessa. Ilmeisen tuloksetta kuitenkin.



Niin juu, itse paikka oli kyllä tosi kiva, siellä oli iso tanssitila ja keskellä semmoinen metrin mittaisista laudanpaloista tehty iso puu. Hieno valoshöy lasereineen ja tuplakorokkeen lisäksi takana oli korotettu tila missä istuimiakin. Takaosasta lähti isot portaat ylös, missä oli pikkiriikkinen huone kera elektronisen musan.



Siistiä oli sekin, että paikka oli niin lähellä. Pitää ehdottomasti käydä tsekkaamassa muutkin lähitienoon menomestat. Ja tuo ei siis kuitenkaan ole mikään homobaari, vaan siellä on joskus homobileitä, näin minulle sanottiin. Ohjelmistossa näyttäisi olevan "Brown Sugar" ja "Eat me...with your rythmstick" -bileet, että tiedä sitten.


Kuva: Tiia

Discopallot olivat muuten todella suuria. Kaikenkaikkiaan oli ihan huiput bileet. Tiian kaa vaa vuorotellen huudettiin "Tää on niin ihanaa" ja "Mä rakastan Berliinii" tanssilattialla. Öh.


Kuva: Tiia

Daisystä huolimatta selvittiin kotiin siinä kuudelta-seitsemältä-en muista. Mulla oli käsittämättömän virkeä olo ja olisinkin voinut jatkaa juhlimista vaikka kuinka pitkään. Luulen, että syypäänä oli ne kaksi cola-vodkaa, jotka join. Kun en ole nauttinut sellaista määrää kofeiinia aikoihin!



No, ihan hyvä varmaan vaan, että lähdettiin sitten nukkumaan. Oli eilen nimittäin aika väsy olo. Tässä oli tämä vuoden kolmas jumppatuokio. Toinen pidettiin viime viikolla. Tehtiin lihaskuntoa Mikon kanssa :)

Summary: On Saturday we went to a gay party by accident! Was really cool. We danced to great disco music so much, we nearly forgot to drink. It was sometimes difficult to get through the crowded place, because all the men just ignored us :D

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>