keskiviikko 9. syyskuuta 2009



She's Got It!!!


Eilinen oli kyllä varsinainen onnen päivä! Heräsin viideltä ja selviydyin Ausländerbehörde-virastolle pari minuuttia ennen puolta seitsemää odottamaan. Jonossani oli vain 10-15 ihmistä ennen minua. Hujauksessa huomasin taakseni muodostuneen hirvittävän jonon. Vähän ennen seitsemää vanhempi vahtimestari tuli ulos kailottamaan, että kaikki opiskelijat ja EU-kansalaiset suoraan Z2-huoneeseen. Pienesti meinasin siinä vaiheessa hymyillä, sillä juuri sinne huoneeseen halusinkin (enkä mihinkään vammaiseen yleishuoneeseen, jossa vuoroa saa odottaa päivän ja asioiden käsittelyssä kestää kuukausia). Tasan klo 7:00 ovet avautuivat ja ihmismassa alkoi rynniä sisälle. Koska olin edellisellä viikolla käynyt tarkastelemassa paikkoja, tiesin, että minun piti kävellä ihan perimmäiseen odotushuoneeseen. Odotushuoneita Z2:ssa on kolme, ihmiset jaotellaan sukunimen ensimmäisen kirjaimen perusteella. Pääsin asioimaan huoneessa nro 12 viidentenä asiakkaana. Vähän hermostutti odotella. Pyörittelin päässäni mahdollisia vaihtoehtoja, mitä minun pitäisi sanoa, jotta saisin sen hiivatin paperin. Ajassa 7:30 taululle ilmeistyi numeroni 132. Huoneessa oli tiskin takana nuori mies, jolle sanoin tarvitsevani todistuksen kiireellisesti. Hän katsoi passini ja työtodistukseni, kysyi paljonko tienaan ja siirtyi sermin taakse naputtelemaan konetta. Parin minuutin kuluttua hän palasi mukanaan haaveilemani paperilappunen. Tulin kovin iloiseksi ja kiittelin virkailijaa vuolaasti. Hymyä ja hyväntuulisuutta riittikin koko päiväksi. Tapahtunutta juhlistettiin karkkipäivällä.



Pitkän päivän jälkeen olin niin väsynyt, etten jaksanut leffaakaan katsoa loppuun asti, vaikka hyvältä vaikuttikin. Mulle on vaan mahdoton tehtävä katsoa elokuvaa väsyneenä, vaikka se olisi kuinka hyvä tai vauhdikas. Silmäluomien lurppaamiselle ei vain voi mitään. Samoin taju katoaa, ja jossain vaiheessa havahtuu, ettei ole seurannut elokuvaa oikeastaan ollenkaan, pinnistelyistä huolimatta. Kuulen vieläkin siitä, kuinka nukahdin Matrixin loppuminuuttien aikana. Enkä ole vieläkään katsonut kyseistä leffaa loppuun. Samoin uusinta Batmania oikein Kouvolan leffateatterissa "katsoessa" torkahtelin.



Happy happy! Huomenna lyhyt työpäivä 8-13. Jospa sitä ehtisi sen jälkeen jotain järkevääkin. Oon muuten kuunnellut joka aamu semmoista biisiä kuin "Ötheekyt Mak 150". Siinäpä teille arvoitus, jonka ratkeaa toivottavati kuun loppuun mennessä.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>