perjantai 28. elokuuta 2009



Vyön kiristelyä

Eilen pukeuduin puolihuolimattomasti - melkein vahingossa - kauppareissulle suhteellisen kivasti:

Huomasin viininpunaisten kukkakuvioisten sukkieni sopivan hienosti punaisten kenkieni kanssa. Farkkuhame on himpun verran liian iso, mutta kivan rento. Kauluspaita vastaavasti on tiukka, eli hyvää vastapainoa hameelle.


Kummempia ajattelematta nappasin kauppakassiksi Kuopion kirpparilta löydetyn kukkalaukun, jonka huomasin käyvän oivasti sukkisten kukkateemaan.





Oli aika vaikeaa illalla pimeässä / keinovalossa saada ikuistettua noita sukkien kuvioita. Ne oli aluntein sukkahousut, mutta ystäväni opetti, että sukkahousut voi varsin hyvin leikata pitkiksi sukiksi ja käyttää sukkanauhan kanssa, mikäli ei ole suuri haarakiilojen fanittaja.


Ollaan pari päivää syöty perunalihalaatikkoa, mikä on vallan maukas ja halpa ruoka.



Perunat viipaloidaan vuokaan ja sinne väliin tungetaan paistettua ja maustettua jauhelihaa (tällä kertaa laitoin paprikaa, currya, mustapippuria, suolaa) sekä sipulirenkaita. Koko komeuden päälle kaadetaan kasvislientä. Annetaan kypsyä uunissa tunnin verran ja sen jälkeen vielä hetki vetäytyä.


Kysymys: Mitä saa kaupasta kymmenellä eurolla?


Meidän lähikaupasta saa ison pullon perus-pöytäviiniä (punkkua) ja pullon ranskalaista perus-Merlot-punkkua, ison colan ja spriten, paketin kalapuikkoja, köntin juustoa, Sallos-lakritsipussin ja Milkan Daim-suklaata.

Join eilen pari lasillista Calimochoa, eli juomaa jossa on puolet punkkua ja puolet colaa. Oli ihan virkistävää, mutta ei nyt mitään suurta herkkua. Ei myöskään niin pahaa kuin olin kuvitellut. Ja joka tapauksessa parempaa kun saksalaisten cola-olut tai jaffa-olut mixit.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>