perjantai 31. heinäkuuta 2009



Yllätyshöyryt

Hei vaan! Sain eilen ompeluinspiraation ja aloin suunnittelemaan mekko-toppia. Projektissani en kuitenkaan päässyt leikkausvaihetta pidemmälle - huomasin nimittäin ettemme omista oikeanvärisiä lankoja.


Lankoja lähdettiin sitten illemmalla Kauflandista hakemaan. Kun tultiin takaisin kotiin, meitä odottikin yllätysvieras, jonka kanssa juotiin pari pulloa viiniä, haettiin lähikiskalta erikoisia oluita, kokkailtiin, pelattiin korttia ja hölötettiin yömyöhään asti. Oli oikein mukavaa. Ex tempore -meininki kunniaan!



Tänään aamukahvia siemaillessani ihastelin jälleen kerran pikkutyynyjen kuoseja ja unelmoin kukkahousuista.



Liimasin läppäriini muumitarroja ja sain uuden hienon kohotarran kyläilijältä.


Vaateosio:

Olen pari päivää palloillut mitä ihmeellisimmissä asukokonaisuuksissa, mutta kun kerran jostain käsittämättömästä syystä olen ne kuvannut, niin laitetaan sitten tännekin.

Näyttävät ihan verkkareilta, mutta oikeasti ovat kiiltävät juhlahousut, juu.
Paidan ostin kirppikseltä, kun joskus etsin mahdollisimman mautonta toppia ysäribileisiin.


Ystävältä saatu mekko on kyllä sellaisenaan kiva, ei välttämättä aivan erityylisen tuubitopin kanssa.


Toppikin on kyllä sellaisenaan ihan kiva! Harmi vain että omaan niin pitkän selän, että tuo jää aika lyhyeksi minulle.


Ruokaosio:

Lounaaksi kerrankin japanilaisia Ramen-nuudeleita, sesam-maulla. Puikot otin mukaan eräästä sushi-paikasta. Hyvät puikot ovatkin!


Illallinen olikin sitten maailman mahtavin, ainakin vähään aikaan!


Herkkusalaatti: jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaatteja, vihreitä oliiveja, sipulia, auringonkukkaöljyssä paahdettuja ja suolattuja pinjansiemeniä (= se juttu) + fetaa tai salaattikuutioita olisi tässä hyvä olla. Eilen oli, mutta tänään piti tyytyä ricotta-juustoon, joka oli ihan kiva lisä tuossa ohessa, mutta kävi oikeastaan paremmin lämpimän ruuan (alhaalla) seuraksi.

Neiti x:n hurmaava salaatinkastike: oliiviöljyä, 1/8 balsamicoa, vähän soijakastiketta ja yrttikastiketta (kräuter essig), tuoretta basilikaa, oreganoa ja ruohosipulia, ripaus sokeria, suolaa ja pippuria, vähän auringonkukansiemeniä ja luulenpa että myös limenpuolikkaan puristus meni tänne. Sauvasekoittemilla mössäys.



Alisen tulinen sieniyllätys: 1 sipuli, pari valkosipulinkynttä, purkillinen herkkusieniä ja purkillinen kiinalaisia herkkusieniä kuullotetaan tilkassa öljyä. Lisätään tomaattipyrettä ja valmis yrtti-tomaattikastike. Maustetaan chilirouheella (maun mukaan, itse laitoin tosi reilusti), mustapippurilla, suolalla, sokerilla ja yrteillä (persilja, provencen yrttisekoitus ja tuoreet: oregano, basilika) Nautitaan pastan kanssa parmesanilla höystettynä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>