tiistai 14. heinäkuuta 2009



Mun vuoro kuulemma

Pahoitteluni, nyt tulee vielä yksi maisemakuvapostaus, joista en genrenä itsekään oikein piittaa. En vain voinut hillitä itseäni, kun olimme tunninmittaisella Spree-jokiristeilyllä. Kameran muistikin täyttyi siinä ajassa.




Kuvien karsimien oli todella vaikeaa, mutta päätin julkaista ne, joista keksin jotain sanottavaa. Liikaa niitä on siltikin. Kärsikää!



Hintaa ajelulla oli 7 euroa, opiskelijahintaan alennettuna 5e. Kestoa tosiaan yksi tunti ja sisälsi saksankielisen selostuksen. Englanninkielinen vastaava olisi maksanut 9,50.



Ilma oli oikein mukava. Aurinko lämmitti välillä pilvien lomasta eikä satanut.



Berliini - Rauhan kaupunki



Jotain korkeita rakennuksia.



Ihmisiä sillalla ja siellä edessä toinen laiva tekee käännöstä.



Domin ohi mentiin.



Sillalla vilkuttajat oli ihan kivoja, mutta osuipa kohdalle myös pikkupoikia, jotka jollain pillillä jotain yrittivät puhallella. Ei osunu eikä uponnu onneksi.



Museosaari päättyy siihen. Bode Museum.



Taivaastakin tykättiin.



Kivoja taloja.



Bundestagin kupoli näkyy.



Jotenkin pelottava rakennus.



Geometrista.



Joku juoksee lännessä.



Tässä kuvassa oli jotain mielenkiintoista, jota en pysty määrittelemään.



Myös ei rakennuksia.



Filmimäinen silta.



Hieno vaan.



Siellä siintää Siegessäule Tiergartenin keskellä.



Kahden kerroksen väkeä.



Siitä kurvataan takaisin itään.



Leppoisa meininki.



Siinä meidän sushi-puisto.

Onhan noita laivamahdollisuuksia todella paljon. Koko aika tuli paatteja vastaan, meni ohi, ajeli perässä tai edellä. Nähtiin myös kaksi bile-laivaa, joissa näytti olevan erityisen hieno meininki. Ja yhdessä laivassa oli häät!


Löydettiin mini Kouvolan Manski. Oli sellainen pieni kämyinen puro keskellä kävelykujaa.


Ja ritelikkö, jonka alla oli pitkä pudotus ja vettä. En tiedä onko sillä jotain tekemistä AquaDomin kanssa, joka oli siinä vieressä. Sinne haluaisin muuten joskus! Hinta vaan vähän suolainen, 14 euron luokkaa :(


Bongasin Sfinxin:


Se löytyi jättimäisestä kulttuurikaupasta Dussmanista, jossa on siis tosi paljon kirjoja, levyjä jne... Selailin illuusiokirjoja ja pelejä.




Brandenburgin portilla oli hälinää - arvatenkin, lauantaipäivänä.



Lähdettiin turisteja pakoon Boxhagener-Strasselle Humanus-nimiseen raflaan, jonka menu on kattava ja superhalpa.



Päädyin ottamaan pinaattitäytteisiä herkkusieniä kermaisessa gongonzola-kastikkeessa. Tämä löytyi alkupalojen alta ja tarjoilija oikein kysy, että haluanko sen aluksi vai samaan aikaan muiden kanssa.



Oli sen verran järeä setti, etten jaksanut syödä kuin puolet, harmi. 2,90e


Sienimössäkän kaveriksi otin halloumisalaatin, joka oli oikein jees, muttei kuitenkaan parasta halloumia, mitä olen syönyt. 3,50e



Pakko oli jäädä vielä sulattelemaan kun kaikki cocktailit oli tarjouksessa 2,85 euroa.



Vihdoinkin sain tosi hyvän mojiton! Oli itse asiassa niin hyvä, että join kaksi!


Ennen nukkumaan menoa käytiin vielä yksissä open air bileissä kuuntelemassa electroa hetki.



Jonkin aikaa kesti löytää lokaatio, mutta siellä ne sitten yhden pikkusillan alla olivat.



Kotiintulomatka_view:



Nimpparionnittelut kaikille Aliseille, jotka ovat päättäneet viettää nimipäiväänsä tänään!



2 kommenttia :

  1. oh tätä kärsimystä ! :S ja myöhästä nimionnea

    -aaa

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>