perjantai 17. heinäkuuta 2009




Kengät kengät kengät

Kenkiä lähdin etsimään Gesundbrunnenin ostarilta, kun en muutakaan tästä lähistöltä keksinyt. Deichmannissa oli ale-päivät. Suuri osa kengistä oli alennettu ja ne, jotka eivät, olivat edullisia nekin. Lisäksi oli tarjous kahden ale-tuotteen ostajalle: halvemmista kengistä vielä 50 prosssaa pois.

Olin päättänyt ennakkoon, että ostaisin matalat, halvat kävelykengät, joita ensisijaisesti voisin käyttää housujen kanssa ja ne saisivat olla ihan peruskengät muutenkin. Matalien kenkien katseleminen oli vain vaikeaa, kun joukossa oli upeita korkkareita. Ylipäänsä korolliset kengät ovat aina kauniimpia. Etenki kun kengännumero on 41, näyttävät tasapohjaiset kengät hölmöiltä.

Nämä jäi mieleen ja löytyivät liikeen nettisivuiltakin. Hinta noin parikymppiä kaikilla. Itse liikkeessä oli vielä hienompia kengiä, eikä hinnat tosiaan päätä huimanneet.



Sovittelin huvikseni noita ei_niin_kävelykenkiäkin, kunnes sitten löysin ne oikeat:







Ihanat! Ja näitä sopii näytelläkin, eli aivan varmasti tulen käyttämään myös hameiden kanssa. Korkoakin löytyy juuri sopivasti. Näitä voi käyttää kesällä ilman sukkia ja varmaan vielä syksyllä sukkineenkin. Voi suloisuus! I'm happy. Alkuperäianen hinta 39,90 alennettu 29,90. Kiitokset vaan äitille ja iskälle :)


Käytin vielä tarjouksen hyväkseni ja ostin sujautus-sandaalit, joita olen kaivannut koko kesän.



Alennettu hinta 8,45 ja siitä vielä 50 % pois niin hinnaksi tuli 4,20. Joustava takalenkki takaa jalassapysymisen ja sitä kautta helpottaa kävelyä, uskoisin. Sitä lähden nyt testaamaan Wannseelle, biitsille! Adios!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>