sunnuntai 24. toukokuuta 2009



Miks sä haluut poistaa sun hiukset?

Kamera on taas rikki samalla tavalla kun se oli aikalailla pari vuotta sittenkin. Näyttö on valkoisena, eli kuvien onnistumisen voi arvioida vasta koneen näytöltä. Asetuksia on vaikea muuttaa kun pitäisi muistaa ulkoa, eikä nuo rajauksetkaan mitenkään täydellisesti ole onnistuneet. Tästä johtuu siis vahva photoshoppaus seuraavissa kuvissa, plus ylipäänsä kuvien sisällön turhuus ja valmiskuvien käyttö. Että sori nyt vaan.



Ainakin yksi hippipaita on löytynyt. Tämä kaverini poistoista ihan ilmaiseksi. Se on mukavan löysä malliltaan, hihat ovat puolipitkät tai -lyhyet ja niissä on kuminauha. Etualan kirjailukin ihan hauska.

Käsivarteni eivät koskaan ole olleet niin sileät kuin nyt. Poistatin nimitäin käsikarvani! Kosmetologini käytti BodyShopin Sugaring Hair removal -tuotteita. (kuva internetistä)



Täytyy sanoa että ei kyllä sattunut juurikaan. Käsittelyn jälkeen iho vähän punotti. Kutitti ja kuumotti, mutta nopeasti se meni poiskin ja aloe vera -voide rauhoitti.


Parin päivän ajan olen syönyt Dumle-tikkareita, joita sain pussillisen Tallinnasta tuliaiseksi.



Liika imeskely aiheuttaa silmien haritusta?


Kaupassa näin tuoreen korianterin! Kyseistä yrttiä tässä muodossa olen metsästänytkin arviolta viisi vuotta kaupoista. Siinä se sitten oli ja mukaan lähti.



Oli siellä rucolakin, jonka otin seuraksi.


Tosin kumpainenkaan yrtikäs ei näyttänyt näin rehevältä vaan suorastaan nuukahtaneilta. Toivottavasti siitä vielä virkoavat. Tarkoituksena laittaa kasvimaalle kasvamaan.


On jotenkin mukavaa kun sataa, saisi ukkostaakin!



On hirveä hinku jo Berliiniin!



Ja pian oi pian on Fusion Festivaalitkin!

P.S. Mulla näyttää olevan ärsyttävä -kin -kaan tauti ja siitä on päästävä eroon kyllä apua!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>