sunnuntai 22. maaliskuuta 2009




Onhan teillä vettä kotona

Meinasin ensin, etten tee viikonlopulta ollenkaan päivän asu -postauksia, mutta muutin kuitenkin mieleni ja lavastin tilanteet. Siis puin juuri äsken vielä kerran päälle perjantain vaatteet ja lauantain vaatteet.

Perjantaina pööpöilin lähes koko päivän äidin vanhassa Marimekon mekossa. Onpa kyseinen mekko ollut joskus festari-vaatteenanikin.

Päätettiin kuitenkin lähteä klubbailemaan, joten vaihdoin vaatteita:

Olen huomannut, että rennoissa vaatteissa bilettäminen on hauskempaa. Siksipä tällä kertaa valitsin armeijanvihreät reisitaskuhousut, käärmekuvioisen halterneck-topin (H&M) ja lämmikkeeksi vielä harmaan lyhythihaisen hupparin, jonka joulupukki toi. (Satun kuitenkin tietämään sen olevan ellokselta peräisin.)
Ranteenlämmittimet olen leikannut risoista sukista.

Kengiksi tosi matalat tennarit. Näyttää aika likaisilta ja huonokuntoisilta tässä. No eihän ne mitkän uudet olekaan. Näin kyseiset oranssi-kulta-itämäiskuvioiset tarralenkkarit Kouvolassa yhdessä kenkäkaupassa ja ihastuin oitis. Harmi, että ovat kuluneet niin nopeasti.
Sormikkaat on Kouvolasta Kylähullu-kirpparilta, ja maksoivat alle euron.

Mentiin ensin Villa(?)-nimiselle klubille, jossa ei olla aikaisemmin oltukaan. Kiva paikka, mutta siitä kuitenkin sitten siirrytiin Golden Gateen, jossa jaksettiin tanssia aamuun asti. Ex-kämppis olisi soittanut puoleltapäivin, mutta väsy alkoi painaa.


Tässä kuvassa näkyy paitsi uusi hieno värjäys, johon olen tosi tyytyväinen, myös silmieni vihertävyys ja huulteni rohtuneisuus:


Sunnuntain Lookin nimi on sukulaku:


Mustat samettihousut sain ystävältä, joka ei niitä pitänyt.
Ruskeaa halterneck-toppi valkoisilla palloilla olen käyttänyt enemmänkin valkoisen hameen kanssa, mutta ei se näinkään pahalta näytä. En muista alkuperää, mutta samaa kuosia on tullut käytettyä myös jokunen vuosi sitten:

2 kommenttia :

  1. Rennoissa vaatteissa bailaaminen on mustakin kivempaa! Ei tarvitse huolehtia että mitään pullahtaa kaiken kansan katseltavaksi.
    Mulla on aivan uusi pukeutumishuone! Tervetuloa katsomaan!

    VastaaPoista
  2. Totta! Ei oo kiva jos puristaa. Huoleton riehuminen on hauskempaa.

    Vaatehuone kuulostaa fänsylt, en malta odottaa!

    VastaaPoista

Tee mun päivä ja jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
>